1842. Uninen ja kuivettunut seurakunta sermien takana

Suuret kaansainväliset ketjut ostavat pieniä vanhusten hoitoyksiköitä monet kierrättäen kirjanpitonsa veroparatiisien kautta.  ARA rahoittaa veronmaksajien euroilla ketjujen laajentumista. Toimiala tuleekin olemaan lähivuosina ennen kaikkea investointiala, joka valtakunnan tasolla vaatisi keskitettyä tulosten pitkäjänteistä arviointia ja evaluointia. Muita laatutekijöitä ovat oikea-aikaisuus, ihmisarvo, turvallisuus ja tehokkuus. Monelle kunnalle nyt alan laatu näkyy vain papereilla ja tuloksellisuus kykynä työntää vanhukset näiden ketjujen armottomaan kitaan.

Nyt vanhushuolto ei ole palveluala. Siinä pelittää vain profit motive. Sen keskeinen tekijä ei ole laatu eikä asiakastyytyväisyys, sillä heikkokuntoinen vanhus on tyytyväinen mihin tahansa.

Kunnan kotipalvelut eivät toimi yhtään paremmin kuin yksityisetkään, vaan mies odottaa tv-dokumentin mukaan neljä vuorokautta lääkkeitään, vetelät housuissaan. Lähivuosina tarvitaan kymmeniä tuhansia lähihoitajaa lisää. Tilanne kehittyy ikäihmisille mahdottomaksi.

Ongelmaa ei olisi, jos markkinatalous toimisi. Se ei toimi, koska loppuasiakas, keskiverto vanhus ei kykene valitsemaan eikä valvomaan ja valittamaan palvelujen laadusta ja kustannuksista. Mies joka istuu vaipoissaan unohdettuna huoneeseensa, on täysin järjestelmän armoilla. Nämä vanhukset menettävät kaiken itsekunnioituksensa ja omaisuutensa veropartiiseihin. On ihme, kun perilliset eivät reagoi edes tähän.

Markkinatalous vanhushuollossa toimii siellä, missä varaa maksaa ja missä on tukirenkaat valvomassa palvelua. Silloin vanhus voi palkata vaikka golfseuralaisen Espanja viheriöille.