Siirry pääsisältöön

1828. Miksi Ranskaa heikottaa

      Miksi Ranska on Saksan ja Britannian apupyörä tässä EU:n voimakolmiossa.  Tämän näkyy selvästi Ranskan todellisen vaikuttajarooli ohuutena EU-pöydissä.  BTK, väkimäärä ja raaka-aineet eivät kolmatta sijaa EU-maiden mahtikolmikossa selitä.  Maan strateginen sijaintikaan ei ole sen kumppaneita kummempi. Hyviä satamakaupunkeja on näillä mailla runsaasti ja merelle pääsy on vaivatonta.

     Tosin teollisen vallankumouksen ydin oli pitkään Englannissa,  jossa mm. höyrykone pantiin todella töihin kaivoksissa hiilen saannin helpottuessa valtavasti, jolloin maan teollisuus pöhähti käyntiin. Näin jälkeen päin ajatellen Henrik VIII:n maalleen värkkäämää ja hänen naimapuuhiaan edistävä anglikaaninen kirkko sopii brittiluonteelle mainiosti.

     Ranskalaiset sanovat tälle Englannin kukkoilulle, että heidän vallankumouksesta 1790-luvulla lähti käytiin valistuksen aalto, jonka yhtenä helmenä on Yhdysvaltain perusalain pohjateksti. Vakuuttavampaa yksittäistä argumenttia  Ranskan hengen voiman puolesta saa etsiä. Maalaustaide on Ranskan valtti. Sitä ei horjuta Britannian yksi W. Turner. Katolilaisuus on muodostanut hyvän kumppanin ranskalaiselle vapaudelle, veljeydelle ja tasa-arvolle.

     Saksa on ollut Otto von Bismarck päiviltä lähtein Euroopan mahtimaa. Sen menestykseen liitetään usein sanat työteliäs, säntillinen ja kurinalainen. Hyviä ominaisuuksia luterilaisuuden rinnalla.

     Kun etsitään syitä Ranskan suhteelliselle heikkoudelle kolmikossa, niitä on vaikeaa löytää satojen-vuosien historiasta, vaan pitää katsoa lähihistoriaa.

     Kullakin maalla on monipuoluedemokratia paitsi briteillä kaksipuolue. Kullakin maalla vahva päämiesvetoinen järjestelmät: Saksalla liittokansleri, Ranskalla presidentti ja Britannialla pääministeri.

     Syy Ranskan suhteelliseen heikkouteen voi löytyä viime vuosikymmenien päämiesten persoonista ja henkilökohtaisista kyvyistään vaikuttaa maittensa asioihin. Chiracilla, Sarkozylla ja Hollandella oli vahvuutensa, mutta johtaminen oli pikemminkin reagointia tapahtuneeseen kuin varautumista asioihin ja ongelmiin, etenikin kun vastassa oli voimakas ay-kenttä. Ulos päin näytti, että he vain seurasivat sivusta.

     Britannilla on ollut kaksi yli muiden päiden menevää kiistatonta pääministeriä: Churchill ja Thatcher. Blair sijoittuu hyvin vertailussa http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288338692825.html

     Kohl, Schröder ja Merkel ovat viimeisimmät Saksan liittokanslerit. Heidät kaikki tunnetaan voimapolitiikkoina ja Kohlia pidetään vaikutusvaltaisimpana Euroopan Unionin kehittäjänä.

     Totuus Ranskan suhteellisesta heikkoudesta ei tietenkään ole näin yksinkertainen, että se selittyisi päämiesten henkilökohtaisilla kyvyillä. Jo se että läheisessäkin maissa kehityssyklit voivat olla vuosikymmeniäkin eri tahdeissa, vaikuttaa maiden voimasuhteiden arviointiin.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *