1625. Yhteiskuntasopimus kaipaa punkkareita konsulteikseen

     Suomen henkinen tila alamaissa yhteiskuntasopimuksen aikaan saamiseksi.

     Lukiessa oikeusoppineiden mielipiteitä, vaikka päivän HS:stä (Koskenniemi, Tuori), EU:n johtavien politiikkojen ja virkamiesten harjoittamasta kuripolitiikasta Kreikkaa kohtaan ja sen lasillisuudesta, väistämättä tulee mieleen Sipilän hallituksen uhkaus hyvinvointipalvelujen noin 1,5 miljardin euron leikkauksesta, ellei yhteiskuntasopimukseen päästä. Hallitus uhka siis kansan vähäosaisia, jollei se suostu laskemaan elintasoaan ja palkkaetujaan. Onko tämä oikeusvaltion arvojen ja  perustuslain mukaista?

     Tässä kohden voisi Sipiltä uudelleen kysyä, miksi Suomen pitää leikata, vaikka maa on euroalueen yksi vähiten velkaantuneimmista maista bruttokansantuotteeseen verrattuna.

     Samaan aikaan yritysjohtajien palkat ovat viisin kertaistuneet verrattuna duunariin. Työn määrä ja laatu eivät kelpaa perusteluiksi.

     Toisen argumenttina on esitetty, että eliitin huipulta rahat valuvat työnä alas rahvaalle. Jos ne yleensä valuvat, ne valuvat sellaisella viiveellä, että inflaatio ja  kulutusrakenteen muutos ovat imeneet kaikki hyödyn, ennen kuin ne lirisevät kadulle.

     Kolmantena selityksenä on mainittu, että eliitin rahat menevät perillisille ja sitä kautta tuotaviin investointeihin. Tässä tarkoituksessa perillisiin investointi on osoittautunut todella riskialttiiksi ratkaisuksi.

     Varat menevät veroparatiiseihin, mikä näyttää olevan EU:n erityisessä suojeluksessa luxenburgineineen.

     Pankki- ja vaakutussektori sekä fiat-järjestelmä, jossa keskuspankki saa painaa rahaa haluamansa määrät, on varallinen yhdistelmä. Pankit myyvät todellisuudesta irti olevia finanssituotteita luoden toimenpiteillään niille kysyntää. Hätätilassa pankit on pelastettu veronmaksajien rahoilla Vakuutussektorilla ei ole mitään riskiä, koska maksut nousevat korvausmäärien tahdissa.

     Eliitin  ei tarvitse muuta kun antaa toimeksiantoja finanssisektorille, jonka lobbarit ovat muovaavat yhteyksillään aina vain paremmin palvelemaan rahakkaiden etuja.

     Joku voi sanoa, ettei tämä koske pientä Suomea. Totta kai se koskee, sillä maamme hallitukset ja sen lobbarit pitävät maamme tiukasti kiinni EKP-, ERV-ja EVM-johtoisesta politiikassa. Se palvelee finanssisektoria ja heidän etujaan. Pudistavaa 1929 vuoden kaltaista romahdusta ei tähän hätään haluta, vaan kitkutellaan niin pitkälle, että sukupolvi vaihtuu.