Siirry pääsisältöön

1625. Yhteiskuntasopimus kaipaa punkkareita konsulteikseen


     Suomen henkinen tila alamaissa yhteiskuntasopimuksen aikaan saamiseksi.

     Lukiessa oikeusoppineiden mielipiteitä, vaikka päivän HS:stä (Koskenniemi, Tuori), EU:n johtavien politiikkojen ja virkamiesten harjoittamasta kuripolitiikasta Kreikkaa kohtaan ja sen lasillisuudesta, väistämättä tulee mieleen Sipilän hallituksen uhkaus hyvinvointipalvelujen noin 1,5 miljardin euron leikkauksesta, ellei yhteiskuntasopimukseen päästä. Hallitus uhka siis kansan vähäosaisia, jollei se suostu laskemaan elintasoaan ja palkkaetujaan. Onko tämä oikeusvaltion arvojen ja  perustuslain mukaista?

     Tässä kohden voisi Sipiltä uudelleen kysyä, miksi Suomen pitää leikata, vaikka maa on euroalueen yksi vähiten velkaantuneimmista maista bruttokansantuotteeseen verrattuna.

     Samaan aikaan yritysjohtajien palkat ovat viisin kertaistuneet verrattuna duunariin. Työn määrä ja laatu eivät kelpaa perusteluiksi.

     Toisen argumenttina on esitetty, että eliitin huipulta rahat valuvat työnä alas rahvaalle. Jos ne yleensä valuvat, ne valuvat sellaisella viiveellä, että inflaatio ja  kulutusrakenteen muutos ovat imeneet kaikki hyödyn, ennen kuin ne lirisevät kadulle.

     Kolmantena selityksenä on mainittu, että eliitin rahat menevät perillisille ja sitä kautta tuotaviin investointeihin. Tässä tarkoituksessa perillisiin investointi on osoittautunut todella riskialttiiksi ratkaisuksi.

     Varat menevät veroparatiiseihin, mikä näyttää olevan EU:n erityisessä suojeluksessa luxenburgineineen.

     Pankki- ja vaakutussektori sekä fiat-järjestelmä, jossa keskuspankki saa painaa rahaa haluamansa määrät, on varallinen yhdistelmä. Pankit myyvät todellisuudesta irti olevia finanssituotteita luoden toimenpiteillään niille kysyntää. Hätätilassa pankit on pelastettu veronmaksajien rahoilla Vakuutussektorilla ei ole mitään riskiä, koska maksut nousevat korvausmäärien tahdissa.

     Eliitin  ei tarvitse muuta kun antaa toimeksiantoja finanssisektorille, jonka lobbarit ovat muovaavat yhteyksillään aina vain paremmin palvelemaan rahakkaiden etuja.

     Joku voi sanoa, ettei tämä koske pientä Suomea. Totta kai se koskee, sillä maamme hallitukset ja sen lobbarit pitävät maamme tiukasti kiinni EKP-, ERV-ja EVM-johtoisesta politiikassa. Se palvelee finanssisektoria ja heidän etujaan. Pudistavaa 1929 vuoden kaltaista romahdusta ei tähän hätään haluta, vaan kitkutellaan niin pitkälle, että sukupolvi vaihtuu.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *