Siirry pääsisältöön


1615. Etiikan neuvo Helsingin Etykille venäläisten kutsumisessa. I.Kant olisi kutsunut, S. Beauvoir ei


     Joku tietävä jyrähtäisi heti, että kysymys on absurdi, koska etiikka on henkilökohtainen asia. Se pitää paikkansa, mutta ilman etiikan ohjailua yhteiskunnissa vallitsisi anarkia.

     Yksilö tasolla etiikka ja sen kehittyminen muodostavat elämän kestävän projektin itse kullekin. Etiikan pitäisi kysyä meiltä jokaiselta jatkuvasti, mitä ja miksi tämä täytyy tehdä tai jättää tekemättä.

    Jo Aristotelesin ajoista etiikkaan on kuulunut onnen tavoittelu, tilanneviisaus ja sosiaalinen kompetenssi ja sosiaalisten sääntöjen hyväksi käyttö. Jälkimmäinen tarkoittaa äärimmilleen tulkittuna kansalaistottelemattomuutta.

     Filosofi I. Kant korosti sääntöjen noudattamisen tähdellisyyttä jopa niin pitkälle, että etiikan säännöistä pitäisi tehdä lakeja. Laet määrittelisivät moraalin. Ihminen on vapaa, koska häntä edustavat instituutiot ovat vapaat säätämään lakeja.

     Kant olisi tehnyt, kuin Suomen ulkopoliittinen johto teki.

     Se mitkä seikat päätöksen teossa otetaan kulloinkin huomioon, edustaa eettistä käytöstapaa. Puhutaan hyöty ja seurausetiikasta. Tämä saattaa olla tärkeä näkökulma Helsingin Etyk-tapauksessa.

     Simone de Beauvoir huomauttaa, että olemassa suuri riski sille, ettei ihminen näe vaputtaan valita. Sehän usein tarkoittaa, kuten myös Helsingin Etyk-tapauksessa, vapautta valita uhkien ja mahdollisuuksien välistä. Tästä seuraa myös päätöksestä vastuun ottaminen.

     Täytyy huomata aiemmin sanottu, että eettiseen toimintaa kuulu myös, harvoissa tapauksissa kylläkin, sosiaalisten sääntöjen kiertäminen tai jopa rikkominen, jos hyötyetiikan välittömät tulokset voittavat seurausetiikan saavutukset.

    Näyttää siltä, että Simone de Beauvoir ei olisi välittänyt Venäjä-pakotteista, vaan kutsunut kokoukseen mukaan Venäjän lähetystön edustajat.

     Eettisiä kysymyksiä ei kuitenkaan voi ulkoistaa (Beauvoir), vaikka ne perustusivat ulkopuolisiin sääntöihin. Tämä näkyy myös siinä, että ihmisellä on sisäsyntien kyky ja ehkä myös tarve ottaa kantaa eettisiin kysymyksiin.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

3803. HS:n pilapiirros eilen ja nyt

Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat  pilapiirroksiensa  ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa.  Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...

3856. Ylen Jälkiviisaat ei meuhkannut, vaan oli Karvalan kynsien alla

Jälkiviisaat yritti olla reteellä ja laaja-alaisella päällä päättäen käsitellä koko Homo Companyin. Nato teemasta keskustellessa Janne Saarikivi nypi harvennutta kaljun alkuaan ja partaansa aivan kuin vertaillen, ovatko karvat kummassakin vielä saman harmaan sävyisä. Olihan ne, minkä teet. Jos Reetta Karvala ei olisi ollut tomera, Saarikivi olisi pitänyt meneillä olevaa aikaa outona monella tapaa. -Vasemmisto hallitus vie maamme Natoon ja joutuu tavalla tai toisella hoitamaan sairaanhoitajien lakon, totesi Saarikivi. Tämä jälkeen aina, kun Saarikivi yritti avata uuden keskustelun aiheen, Karvala torppasi se suoraryhtisenä. -Naton mennään, se on selvä, sanoi Karvala. Saarikivi venytteli pitkiä käsivarsiaan eteen ja taakse osoittaen näin, missä päin ovat imperfekti, preesens ja futuuri. Hän aloitti kuitenkin futuurista. Hän ajatteli näin. -Emme tiedä millaisia riskejä otamme mennessämme sotilasliittoon. -Yhtenä kauniina päivänä pataljoonan verran poikiamme komennetaan Kongoon, töräytti S...

3783. Mitä jos Halla-ahon loogisuus ja Marinin verbaalinen johdonmukaisuus olisivat samassa päässä

Taannoisessa  TV 1:n Halla-ahon kuntavaali tentissä itse kukin mukaan lukien haastattelijat, saattoivat kokea tulleensa henkisesti mukiloiduksi. Tämä ei tarkoita perusuomalaisuuttaa aatteena, vaan Halla-ahon  ilmeettömän loogista ja purevaa argumentaatiota. Logiikalla piirretyn vastauksen ollessa häijy, haastattelija joutuu miettimään, jatkaako hän istuntoa lisäkysymyksellä aiheesta, vaan vaihtaako uuteen teemaan. Se murentaa vetäjien itsetuntoa. Uusi teema voi päätyä samankaltaiseen logiikka jargoniin, mutta voi päätyä myös Halla-ahon muita kirvelevän etulyöntiaseman kasvamiseen. Haastattelijan tentatessa, miten pitäisi menetellä kuntien ylimitoitettujen korona tukien kanssa.    Halla-aho vastasi, että nyt hallituksella kelpaa, kun hallitus lahjoo kuntalaisia heidän omilla rahoillaan. Se mitä Halla-aho sanoi maahanmuutosta, oli varmaakin monilla toistoilla hioutunut syvälle miehen päähän. Maahanmuuton juoni lähti tarinasta, että maahanmuutto on hyvä asia, kunhan saa...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *