Siirry pääsisältöön


1622. Ministeri Rehnin imaginääriluvuilla ei Fennovoiman kotimaisuudelle


     Ylen tv 1:n venäjän kielisten uutisten 17.7. mukaan Olli Rehn on suorittanut pitkän matematiikan ja tottunut n:nen asteen yhtälöihin ja imaginäärilukuihin. Näiden tietojen pohjalta hänellä on varaa suhtautua epäilleen Fennovoiman kotimaisuusasteen nostamiseen lainajärjestelyillä.

     Julkisten esiintymiensä perusteella Rehn on lukenut muutakin kuin matematiikkaa ja tutkinut imaginäärisiä lukuja.

    Rehnin tapaus osittaa, ettei käytännössä ei ole pitkä ei lyhyttä matikkaa. On vain tarve jäsentää kokonaisuutta, sen elementtejä ja näiden riippuvuussuhteita. Monelle arkijärkeily näyttää riittävän tähän, mutta tunteet voivat hulmauttaa virhepäätelmiin, bisnesidea voi mennä pieleen.

     Valistuksen aikaan katsottiin, että saavuttaakseen hyvän sivistyksen, kuuluu opiskella kieliä, matematiikka ja historiaa. Etenkin sanskriitti teki hyvää ajattelulle, koska sen lukuisat taivutusmuodot pakottivat vilkkaaseen aivotoimintaan. Kaiken kaikkiaan eri kielillä puhuminen ja ajatteleminen piti ihmisen vireänä. Matematiikka olisi portti loogiseen ajatteluun ja toimintaan. Historia opettaisi, ei niinkään erillisiä tapahtumia, vaan kaavoja, joiden mukaan maailma etenee. Kaski vuotta riittäisi sivistyksen hankkimiseen. Se siitä.

     Matematiikan puolesta on pakko todeta, että se antaa välineet sellaisten asioiden todistamiseen, mihin arkijohdonmukaisuus ei riitä. Matematiikan ehkä suurin merkitys on yleispätevyyksien osittaminen ja niiden hyväksikäyttö: samakaltainen metodi tai idea soveltuu aivan toisesta maailman reunasta otettuun ongelmaan, kuin mihin se oli alun perin tarkoitettu.  

     Matematiikan perusteet, kuten prosentti- ja  murtoluvuilla laskeminen, yhtälön muodostaminen ja ratkaisemien sekä kohtuullinen päässälaskutaito, pitäisivät olla ainakin  joten kuten kaikkien hallinnassa

     Toisaalta tavallisen matematiikan tason hallinta on vain yksi ajattelutavan sektori. Elämä ole ei yhtä suurta laskusääntöä. Matemaattisen ajattelun painottamien liika voi johtaa ihmisen jumiutumisen pelkkiin omiin laskelmiinsa. Mutta matematiikka on mainettaan parempi renki.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

3803. HS:n pilapiirros eilen ja nyt

Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat  pilapiirroksiensa  ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa.  Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...

3856. Ylen Jälkiviisaat ei meuhkannut, vaan oli Karvalan kynsien alla

Jälkiviisaat yritti olla reteellä ja laaja-alaisella päällä päättäen käsitellä koko Homo Companyin. Nato teemasta keskustellessa Janne Saarikivi nypi harvennutta kaljun alkuaan ja partaansa aivan kuin vertaillen, ovatko karvat kummassakin vielä saman harmaan sävyisä. Olihan ne, minkä teet. Jos Reetta Karvala ei olisi ollut tomera, Saarikivi olisi pitänyt meneillä olevaa aikaa outona monella tapaa. -Vasemmisto hallitus vie maamme Natoon ja joutuu tavalla tai toisella hoitamaan sairaanhoitajien lakon, totesi Saarikivi. Tämä jälkeen aina, kun Saarikivi yritti avata uuden keskustelun aiheen, Karvala torppasi se suoraryhtisenä. -Naton mennään, se on selvä, sanoi Karvala. Saarikivi venytteli pitkiä käsivarsiaan eteen ja taakse osoittaen näin, missä päin ovat imperfekti, preesens ja futuuri. Hän aloitti kuitenkin futuurista. Hän ajatteli näin. -Emme tiedä millaisia riskejä otamme mennessämme sotilasliittoon. -Yhtenä kauniina päivänä pataljoonan verran poikiamme komennetaan Kongoon, töräytti S...

3783. Mitä jos Halla-ahon loogisuus ja Marinin verbaalinen johdonmukaisuus olisivat samassa päässä

Taannoisessa  TV 1:n Halla-ahon kuntavaali tentissä itse kukin mukaan lukien haastattelijat, saattoivat kokea tulleensa henkisesti mukiloiduksi. Tämä ei tarkoita perusuomalaisuuttaa aatteena, vaan Halla-ahon  ilmeettömän loogista ja purevaa argumentaatiota. Logiikalla piirretyn vastauksen ollessa häijy, haastattelija joutuu miettimään, jatkaako hän istuntoa lisäkysymyksellä aiheesta, vaan vaihtaako uuteen teemaan. Se murentaa vetäjien itsetuntoa. Uusi teema voi päätyä samankaltaiseen logiikka jargoniin, mutta voi päätyä myös Halla-ahon muita kirvelevän etulyöntiaseman kasvamiseen. Haastattelijan tentatessa, miten pitäisi menetellä kuntien ylimitoitettujen korona tukien kanssa.    Halla-aho vastasi, että nyt hallituksella kelpaa, kun hallitus lahjoo kuntalaisia heidän omilla rahoillaan. Se mitä Halla-aho sanoi maahanmuutosta, oli varmaakin monilla toistoilla hioutunut syvälle miehen päähän. Maahanmuuton juoni lähti tarinasta, että maahanmuutto on hyvä asia, kunhan saa...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *