Siirry pääsisältöön

1610. Tiedostamaton mieli pahuuden lähde?


     Ihmisen silmänmuna on kehon nopein liikkuja. Viidesosa sekunnissa se voi suunnata katseen toisaalle. Tästä syntyy ensimmäinen harha ihmisen luullessa hallitsevansa ympäristöään. Neljä viidesosaa jää havaitsematta.

     Tietoisen mielen osuus ihmisen toiminnasta on pieni, ehkä muutamia kymmeniä prosentteja.

Toinen harha on virheet, joissa ihminen arvioi itseään ja joissa järki pettää. Tämä on havaittu kokeissa, joissa ihmiset arvioivat heille sattuvien ikävien tapausten sattumisien todennäköisyyksiä, kuten syöpään sairastumistasaamista, aivopuolison kuolemaa, jne. He aliarvioivat ne aivan alakanttiin, vaikka heille kerrotaan faktoina tilastolliset todennäköisyydet heidän profiililleen tapahtuvista ikävistä tapahtumista.

     Miksi todellisuus ei pane optimismia kuriin, vaan aivoilla on taipumus päivittyä vain positiivisilla itseä koskevilla tiedoilla.

     Alkuihmistä hallitsi tiedostamaton mieli paljon enemmän kuin nykyihmistä. Tiedostamattomalle mielelle jäi kuitenkin tärkeitä tehtäviä pakoreaktion lisäksi. Yksi niitä on optimismin säilyttäminen. Se on ihmisen evoluution kannalta hyvin merkittää, sillä se mahdollisti ihmisen ottamaan riskejä ja muiden muassa muuttamaan aivan vieraille alueille. Eläimet eivät tee näin uteliaisuuttaan vaan pakon edessä.

     Ihmisen aivoissa on säilynyt niin sanottu keskiaivojen yläkukkulat, joissa uusimpien tutkimusten mukaan tiedostamattoman tiedon uskotaan vaikuttavan. Mainitut aivon osat ovat kehittymättömillä olioilla suhteellisesti paljon suuremmat kuin ihmisillä.

     Toinen laji tiedostamatonta tietoa on harjoittelemalla hankittu taito, esimerkiksi virkkaustaito tai voimisteluhyppy. Aivokuvantamisella on otettu esimerkiksi, että harjaantuneen virkkaajaan aivotoiminta on intensiteetiltään verkkaista verrattuna virkkausta vasta harjoittelevaan. Harjoittelun avulla ihminen voi muuttaa tietiedostetun tiedon tiedostamattomaksi.

     Lähde: Ihmiset olettavat hallitsevansa elämäänsä, Yle Teema, 29.3.2015

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *