1616. Yksilöllisyys syö hyvinvointia

     Verkkoihmistä on helppo herjata. Hän kuulemma muuttaa heti käyttäytymistään, kun on näkyvissä parempaa. Hän on protestoija. Hän haluaa irti instituutioista ja auktoriteeteistä. Hän ei tue poliittista valtaa, vaan on häilyvä.

     Olkoon totta tai tarua.

     Melko varamaa kuitenkin on, että verkossa hierarkiasuhteet ovat erilaiset kuin  face to face-tilanteissa. Hierarkiasuhteet eivät tällöin vääristy, mutta ihminen viisaana olentona muovaa ne itselle mahdollisimman edullisiksi kussakin tilanteessa.

     Missä määrin edellä todetut pitävät paikkansa, on tässä sivuseikka. Tärkeää on havaita, kuinka perusteellisesti ympärillämme hääräävä ja erilaisia elämän tapoja mahdollistava tekniikka on muuttanut käyttäytymistämme.

     Tilanteen kehittymistä kuvaa hyvin mm. se yksityiskohta, että 1800-luvun alussa ei tunnettu sanaa ihmiskäsitys, puhumattakaan maailmankuvasta. Karkeasti ottaen 95 prosenttia ihmisitä kuului samaan luokkaan ei-keitään, ilman ajatustakaan mistään henkilökohtaisesta profiilista.

     Podcast on eräänlainen rajalla roikkuvien mediaprofiilin luomisen ja ylläpidon väline. Siinä ei itse tarvitse osallistua mihinkään sosiaaliseen prosessiin, vaan voi kuunnella vaikkapa kahden tuntemattoman henkilön fiksua juttelua tai lörpöttelyä. Monet väittävät näin pääsevänä osallisiksi sisäpiirikeskusteluihin, siis todellisiin sosiaalisiin prosesseihin paljastamatta itsestä mitään. Kuuntelijat pääsisivät näin eristäytyneinä kuluttamaan tuotetta nimeltä sosiaalinen elämä. Aika kummallista.

     Nämä lörpöttelijät puolestaan luovat näin omaa mediaprofiiliaan, joidenkin mukaan ilman mitään ennakko-opiskelua. Niiltä jaloilta vaan rokkaamaan julkisuuskamppailussa. Voi olla hyväkin tapa.

     Ennen kuin menee mukaan podcast mediaan, jokainen alan seuraava tietenkin huomaa, että verkko ja aallot ovat täynnä paikkoja, joista kukin voi valita, mitä kuuntelee, katselee, miten osallistuu, miltä haluaa näyttää ja tuntua. Näilläkin voi luoda profiilinsa. Siinä henkilö on tällöin  nivonut itsensä kiinni ympäristöön eri keinoilla, volyymeillä, voimakkuuksilla, väreillä ja mielikuvilla paljastamatta kuitenkaan minuuttaan.

     Näin tarkasteltuna yhteiskunta näyttää menevän indualismia korostavaan  suuntaan. Se on sekä huono että hyvä näköala.

     Jos indualismi kääntyy itsekkyydeksi ja omien etujen ajamiseksi muiden kustannuksella, se tienenkin on tuomittavaa. Yksityiset peruskoulut on tästä varoittava esimerkki. Tämä on yleisemminkin vaarallinen signaali siitä, että markkinavoimat pystyisivät hoitamaan epäkohdat kuntoon ajan mittaan. Tosi paha erehdys markkinavoilta tapahtui Neuvostoliiton romahdettua 1991. Uskottiin, että vapaat markkinat tuovat Venäjälle demokratian.  On käynyt päinvastoin.

     Hyvä indualismi kohottaa itsetuntoa, auttaa kutakin löytämään oman juttunsa sekä käyttää perittyä ja hankittua erikoislaatuisuutta voimavarana sosiaalisissa suhteissa.