Siirry pääsisältöön


1231. Kun vääryydet ja kaunat jatkuvat

Jos meille ei olisi menneisyyden painolasteja, elämämme olisi parempaa. Hyvä elämähän on sellaista, että  meillä on loputon uteliaisuus ja mielenkiinto elämää kohtaan.

Yksilötasolla traumat voivat jatkua arkitasolla konkreettisesti koko elinajan. Sen sijaan valtio voi unohtaa epäkohdat jatkaa omatunto puhtaana eteenpäin. Tämä johtuu vähän ironisoiden sanottuna siitä, että valtioiden omatunnot säilyvät putaana, koska ne eivät käytä omatuntojaan.

Vääryyshistoria on hyviä esimerkkejä puollollaan, kuka muistaa Belgian Kongon 1800-luvulta. Venäjällä maaorjuus lakkautettiin 1800-luvun puolivälissä. Se oli alusta alkaen institutionaalista, valtion harjoittamaa. Se oli myös raakaa käytännön tasolla kartanoiden ja niiden tilanhoitajien harjoittamina. Siellä orjuus muuttui vain toisen laiseksi Neuvostoliiton polttavissa helmoissa.

Nyt Yhdysvaltoin Fergusonissa pulpahtavat pintaan maan vääryyshistorian haamuja. Helsingin yliopiston lehtori Outi Hakolan mukaan helppoja ratkaisuja siellä ei ole tai niitä ei ole lyhyellä aikavälillä lainakaan.

Väitettä siitä, että poliisiin ja oikeuslaitoksen epätasa-arvoista kohtelua ei-valkoiseen väestöön ei olisi, on vaikeaa uskoa. Poliisi ottaa kadulla värillisiltä marijuanat heti taskuista ja haltijat putkaan valkoisten saadessa vain huomautuksen. Sama linja näyttää jatkuvan myös oikeuslaitoksessa. Valtio on institutionalisoinut epätasa-arvon jatkumisen.

Toinen suuri kysymys maassa on aselaki. Se sallii sen, että  maa on täynnä käsiaseita. Konetuliaseita saa asemessuilta kuka tahansa.  Maan poliittisesti vaikutusvaltainen  kiväriliitto on siellä asian ärhäkkä lipunkantaja. Kontrollipolitiikan koventumista kuvaa liiton iskulauseen muuttuminen. Ennen se painotti, että jokaisella on oikeus puolusta itseään ja lähipiiriään, nyt se fraseeraa, että ei ase ammu, vaan ihminen. Tilanteen paranemisen toivoon siinä, että ei-valkoisia syntyy jo tänään enemmän kuin valkoisia.



  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

3803. HS:n pilapiirros eilen ja nyt

Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat  pilapiirroksiensa  ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa.  Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...

3856. Ylen Jälkiviisaat ei meuhkannut, vaan oli Karvalan kynsien alla

Jälkiviisaat yritti olla reteellä ja laaja-alaisella päällä päättäen käsitellä koko Homo Companyin. Nato teemasta keskustellessa Janne Saarikivi nypi harvennutta kaljun alkuaan ja partaansa aivan kuin vertaillen, ovatko karvat kummassakin vielä saman harmaan sävyisä. Olihan ne, minkä teet. Jos Reetta Karvala ei olisi ollut tomera, Saarikivi olisi pitänyt meneillä olevaa aikaa outona monella tapaa. -Vasemmisto hallitus vie maamme Natoon ja joutuu tavalla tai toisella hoitamaan sairaanhoitajien lakon, totesi Saarikivi. Tämä jälkeen aina, kun Saarikivi yritti avata uuden keskustelun aiheen, Karvala torppasi se suoraryhtisenä. -Naton mennään, se on selvä, sanoi Karvala. Saarikivi venytteli pitkiä käsivarsiaan eteen ja taakse osoittaen näin, missä päin ovat imperfekti, preesens ja futuuri. Hän aloitti kuitenkin futuurista. Hän ajatteli näin. -Emme tiedä millaisia riskejä otamme mennessämme sotilasliittoon. -Yhtenä kauniina päivänä pataljoonan verran poikiamme komennetaan Kongoon, töräytti S...

3783. Mitä jos Halla-ahon loogisuus ja Marinin verbaalinen johdonmukaisuus olisivat samassa päässä

Taannoisessa  TV 1:n Halla-ahon kuntavaali tentissä itse kukin mukaan lukien haastattelijat, saattoivat kokea tulleensa henkisesti mukiloiduksi. Tämä ei tarkoita perusuomalaisuuttaa aatteena, vaan Halla-ahon  ilmeettömän loogista ja purevaa argumentaatiota. Logiikalla piirretyn vastauksen ollessa häijy, haastattelija joutuu miettimään, jatkaako hän istuntoa lisäkysymyksellä aiheesta, vaan vaihtaako uuteen teemaan. Se murentaa vetäjien itsetuntoa. Uusi teema voi päätyä samankaltaiseen logiikka jargoniin, mutta voi päätyä myös Halla-ahon muita kirvelevän etulyöntiaseman kasvamiseen. Haastattelijan tentatessa, miten pitäisi menetellä kuntien ylimitoitettujen korona tukien kanssa.    Halla-aho vastasi, että nyt hallituksella kelpaa, kun hallitus lahjoo kuntalaisia heidän omilla rahoillaan. Se mitä Halla-aho sanoi maahanmuutosta, oli varmaakin monilla toistoilla hioutunut syvälle miehen päähän. Maahanmuuton juoni lähti tarinasta, että maahanmuutto on hyvä asia, kunhan saa...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *