Siirry pääsisältöön

1177. Tarzanin kielitaidolla virkaruotsia

     Nimitykseni virkaan ei ollut kuitenkaan niin selvää kuin olin kuvitellut. Vappuaatto oli viimeinen hakemuksen jättöpäivä, ja huomasin tuolloin, että minulta puuttui todistus ruotsinkielen tyydyttävästä taidosta. Ainut tähän hätään käsiini saama kuulustelija oli vanha harmaatukkainen, kyynärpäihinsä nojaava ja kumarassa istuva mies.

     Mennessääni Töölösössä arvokaan kerrsotalon rappuja ylös edessä menevä nainen tuli sisään  samalla oven avauksella. Luulin jo rauhoittuneena, että  menemme yhtäaikaa tentattavaski. Nainen kutsuttii kuitenkin ensin ollen sisällä  vain viisitoista minuuttia. Näin helpolllako tästä pääsee, kuvittelin.  

     Istuessani miehen edessä jo ensimmäisistä ruotsia muistutta tenttajani sanoista en ymmärtänyt mitään. Puheni ei lauistanut lainkaan. Näytti varmalta, että tenttini tyssää tähän.

     Erehdyin kuitenkin  pöydän takana pysyttelevästä punanenäisestä tyypistä pahoin: Kalle Sorainen osoitti luovuutta ja hiljaista huumoria antamalla minulle kolmen tunnin tenttaamisen jälkeen todistuksen, juuri ennen vappujuhlien alkamista. Hän peri kaksinkertaisen maksun käskien tulla viikon kuluttua uudestaan, koska en kuulemma osannut mitään. Täytyy jälkikäteen  myöntää, että Kallen luokse toista kerta jäi menemättä.

     Viimeisenä ministerin päivänään ennen Liinamaan virkamieshallituksen nimittämistä Matti Louekoski olisi halunnut oman miehensä virkaan, mutta kaikki esittelijät olivat kaupungilla. Uusi oikeusministeri Inkeri Anttila avasi minulle portit oikeusministeriöön.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *