Korkeimman oikeuden vierailuni antia
en joutanut kauan miettimään, sillä kansalipäällikkö pyysi neuvotteluhuoneeseen
pohtimaan erään itäsuomalaisen käräjäoikeuden tilaa. Sieltä oli tullut jo kauan
valituksia huonosta henkilöjohtamisesta ja lopulta ministerille kantelukirje vuonna 1996. Kanslispäällikön
selostaessa, mistä oli kyse, pohdin itsekseni, milloin pääsen eroon henkilöstöselkkauksista,
mutta turhaan.
Matkalla käräjäoikeuteen kansilppällkkö
näytti omiin ajatuksiinsa vaipuneelta, huolestuneelta professorilta ja ehkäpä myös
turhautuneelta kymmeniä vuosia samoilla paikoilla istuneisiin virkamiehiinsä, joiden
ajatuksiin ei hevin kukaan päässyt käsiksi.
Käräjätalo oli kaksikerroksinen,
mielenkiinnoton, rapattu talo. Päivän anti yllätti, sillä yhteistilaisuudessa henkilökunta
puhui avoimesti laamannin läsnä ollessa henkeäsalpaavia tarinoita työyhteisön ihmeellisyyksistä.
Äänenpainot olivat provosoivan suoria. Puheista päätellen virasto oli varsinainen
riitojen temmellyskenttä. Kansliapäällikkö jakoi kokoushuoneessa tyynesti puheenvuoroja
laamannin istuessa vaitonaisena selkä kyyryssä hänen vieressään. Päivän päätteeksi
sovittiin, että haastattelisin kaikki henkilöt. Se oli melkoinen urakka, jos kymmenenkin
prosenttia kuulusta piti paikkansa. Tunnetta oli niin paljon mukana, ettei kyselytutkimus
toisi riittävästi esille syvissä pohjavirroissa piileskelevää todellisuutta.
Kommentit
Lähetä kommentti