Katsellessani huoneeni ikkunasta päärakennuksen
keväiselle takapihalle jonkin kurssin riemukasta loppukokoontumista Markku Temmes
tuli nopein terävin askelin huoneeseeni tavanomainen hillitty ilme kasvoillaan.
Hän kertoi Martti Ahtisaaren haluavan tavata minut. Tarkempaa syytä Markku ei sanonut.
Mielessäni kävi ikävä muistikuva ulkoministeriön seminaarissa pitämästäni luennosta.
Olin saanut kutsun pitää esitys valtion suunnittelu- ja seurantajärjestelmistä virkamiesharjoittelijoille
ja puhuin niin kuin harjoittelijoille puhutaan, innostavasti ja opastavasti liiallista
analyyttisyyttä välttäen. En ottanut huomioon kuulijoiden olevan tulevia diplomaatteja.
Kurssin vetäjältä piti esitystäni ylimielisenä ja pintapuolisena ja lausui ankarat
moitteet ja lupasi viedä moitteet eteenpäin. Hän oli oikeassa. Ei kai Ahtisaari
siitä minua nyt toruisi?
Otin mukaani Hilkka Summan, jonka
tiesin selviävän tilanteesta kuin tilanteesta. Taksin kaartaessa Katajanokalle ulkoministeriön
pihaan miljöö näytti upealta meren välkkyessä sinisyyttään ja päärakennuksen loistaessa
modernia arvokkuuttaan. Hetken odottelun jälkeen istuimme kolmistaan pienen käyräjalkaisen
matalan pöydän ääressä, jonka päällä ei ollut tarkoituskaan tehdä muistiinpanoja.
Se olisi ollut jopa sopimatonta.
Kommentit
Lähetä kommentti