791. Salaperäinen kutsu

Kevät oli jo hyvällä tulolla täyttäessäni 45 vuotta. Petterin jääkiekkoharjoitukset olivat siltä kaudelta ohi ja aamuiset kuljetukset jäähallille loppuneet. Tosin naapuri ja jääkiekon vankkumaton kannattaja Tage oli ne suurimmaksi osin hoitanut kyyditessään poikaansa Maxia oranssinvärisellä, dieselkäryjä puhkuvalla pakettiautollaan. Tuolloin siirryin myös isompaan työhuoneeseen. Sen uudella parkettipinnalla pyörivän työtuolini hallinta vaati aluksi harjoittelemista, kun tuoli karkaili ensimmäisinä viikkoina ympäri huonetta. Olin saanut myös uudet lukulasit, ja tutkin pahasti myöhässä olevaa vankeinhoidon vuosikertomusluonnosta, kun vanha työtoverini Marja Heikkinen soitti valtionvarainministeriön budjettiosastolta ja pyysi tulemaan patentti- ja rekisterihallitukseen pääjohtajan avuksi saneeraamaan laitosta. Yritin vastustella ja vedota juuri päättyneen JOKO-kurssin vetämiseen ja uuden virkavapauden saannin vaikeuteen, mutta Marja sanoi kaiken järjestyvän ja patentti- ja rekisterihallituksen ongelmien olevan isompi juttu kuin virkavapauden saaminen.