822. Ministeriö haisi mädälle

Kirkkokadulla täydellä teholla pyörivä sisäministeriö tuli minulle niin tutuksi, että vahtimestari antoi minun pysäköidä autoni alakerran kovasti halutuille paikoille. Kellari oli kolkko ja haisi märälle betonille. Konsulttisopimukseni oli niin lavea ja ympäripyöreä, että piti tehdä melkein mitä vain, mikä vähänkin viittasi kehittämiseen. Tästä seurasi, että Perttunen käytti työpanostani milloin minkinlaisiin tehtäviin. Sisäministeriön konsulttina vähitellen jouduin ulkoisen asiantuntijan rooliin, jossa otin kantaa puhelimessa, telefaksilla ja kokouksissa esitettyihin kysymyksiin. Piti korjailla budjettitekstejä, kommentoida työjärjestysuudistusta, luonnostella tulostavoitteita, kuunnella Perttusen pohdintoja maakuntajaosta.

Ministeriön johtoryhmän kokouksiin tultiin aina samassa järjestyksessä: Olli Urponen, Pekka Myllyniemi, Olavi Lantto, Juhani Nummela, Risto Veijalainen, Pekka Kilpi ja Juhani Perttunen. Istumajärjestyskin muotoutui samaksi. Nummelalla oli usein Perttusen kannasta poikkeavia käsityksiä aluehallinnosta. Kilpi pyrki saamaan käsiinsä myös aluehallinnon. Olihan hän hallinto-osaston päällikkö. Kokouksissa Perttunen oli käsittämättömän sitkeä kompromissien etsijä antaen itse kunkin puhua rauhassa mielipiteensä loppuun ja tehden sen jälkeen päätöksensä, mitä ennen hän usein kysyi: ”Mitä mieltä Huttunen on?” Tulosohjausta koskevissa kokouksissa hän pyysi minua käyttämään puheenvuoron ennen päätöstään.