2586. Mies väitti käyneensä niin pohjoisessa, että piti olla kontallaan, ettei pää ota kiinni taivaaseen

Pidämme koko ruumistamme teoksena, josta olemme tohkeissamme, mistä vierustoverimme eivät välttämättä ymmärrä sanaakaan. Nämä lauseet pärähtivät päähäni lueskellessani raastuvanoikeuden määräämänä pesänjakajana isäni kuolinpesän kirjeitä. Selvitystyön edetessä ensimäistä kertaa pääsin lähelle isäni ajattelu- ja elämäntapaa sekä seurapiiriä, jonka kanssa hän sodan jälkeisenä toimissan eli ja työuransa suoritti. Hän ei sodan loputtua pääsyt täysin irti komppanian päällikön roolistaan, mikä häiritsi hänen ydinpiiriään.

Tämä päivän nuorison päissä varmaan kilahtaa tai ainakin lehahtaa huvittunut ilme kasvoilleen heidän lukiessaan silloisten nuorten kirjeitä toisilleen. Kirjoittelun edetessä jossain vaiheessa pojalta tulee pyytämättä lause, jossa hän selvittää miellyttävää ja miehekästä ulkonäköä tytölle. Tyttö ei jää jälkeen pojalle tämän kaltaisista mainossanoista, vaan saattaa kertoa pitkistä sääristään ja hyvästä lantiosta.  

Tämän päivän nuoret eivät aina muista, miten sen ajan nuorten yhteyden pito tapahtui. Viestivälineenä oli 95 prosenttisesti kirje. Kun otetaan vielä huomioon huonot liikenneyhteydet ja 35000 henkilöautojen määrä, sen ajan nuoret elivät melkein umpiossa nykynuoriin verrattuina.

Nämä reunaehdot panivat sota-ajan nuorison todella esittämään parhaat ja jopa ylimitoitetut vetovoimatekijänsä kumppaneiden tai peräti kymmenien kumppaneiden löytämiseksi.

Isän lähipiirissä oli tapahtunut ikävä välikohtaus isän olematta mitenkään osallinen tapahtumaan. Erään henkilön pitkän kirjeenvaihdon jälkeen, tyttö oli mennyt junalla tapamaan poikaa, joka muutaman tunnin romanttisen kävelyn jälkeen oli raiskannut tytön metsikössä. Jäämistöstä ei löytynyt asiakirjaa tai kirjettä, joka olisi vahvistanut tapahtuman. Tultuaan kotiinsa isoon lestadiolaismaataloon, tyttö hoidotta jääneenä ei toipunut traumasta, vaan mieli murtui ja hän eli loppuikänsä vaivaistalossa. Hän oli äitini sisar.

Samaan sarjaan kuin edellinen, mutta koko ajan positiivisesti viritetty tapahtumasarja sattui isän kirjeiden mukaan hänelle Kajaanin sotilassairaalassa. Hän oli jo toipumassa siellä jalkaan haavoittumisestaan. Kirjeiden mukaan hänellä oli useasti viinipullo ja sairaanhoitaja viemässä pyörätuolilla isää ja viinipulloa puistikkoon viettämään hauskaa iltapäivää. Tässä voi toteutua otsakkeen vitsaus oman kehomme näkeminen teoksena, jolta on melkein kantapää irti.

Jäämistöstä myös paljastui romanttinen ja pitkä kymmeniä kirjeitä käsittävä kirjeenvaihtosarja. Raahen kauppa- ja porvarikoulussa oli ilmeisesti talon puolesta jaettu kirjevaihto-osoitteita halukkaille kirjoittajille. Isän ”nainen” oli puolalainen Hermine. Kirjeenvaihto oli säännöllistä ja intensiivistä kirjeiden ollessa englanninkielisiä ja pitkä. Se päätyi Herminen kuolemaan 2005. Kuollessaan Hermine oli Varsovan yliopiston professori. Isäni ja Hermine eivät koskaan tavanneet.