Siirry pääsisältöön

2586. Mies väitti käyneensä niin pohjoisessa, että piti olla kontallaan, ettei pää ota kiinni taivaaseen

Pidämme koko ruumistamme teoksena, josta olemme tohkeissamme, mistä vierustoverimme eivät välttämättä ymmärrä sanaakaan. Nämä lauseet pärähtivät päähäni lueskellessani raastuvanoikeuden määräämänä pesänjakajana isäni kuolinpesän kirjeitä. Selvitystyön edetessä ensimäistä kertaa pääsin lähelle isäni ajattelu- ja elämäntapaa sekä seurapiiriä, jonka kanssa hän sodan jälkeisenä toimissan eli ja työuransa suoritti. Hän ei sodan loputtua pääsyt täysin irti komppanian päällikön roolistaan, mikä häiritsi hänen ydinpiiriään.

Tämä päivän nuorison päissä varmaan kilahtaa tai ainakin lehahtaa huvittunut ilme kasvoilleen heidän lukiessaan silloisten nuorten kirjeitä toisilleen. Kirjoittelun edetessä jossain vaiheessa pojalta tulee pyytämättä lause, jossa hän selvittää miellyttävää ja miehekästä ulkonäköä tytölle. Tyttö ei jää jälkeen pojalle tämän kaltaisista mainossanoista, vaan saattaa kertoa pitkistä sääristään ja hyvästä lantiosta.  

Tämän päivän nuoret eivät aina muista, miten sen ajan nuorten yhteyden pito tapahtui. Viestivälineenä oli 95 prosenttisesti kirje. Kun otetaan vielä huomioon huonot liikenneyhteydet ja 35000 henkilöautojen määrä, sen ajan nuoret elivät melkein umpiossa nykynuoriin verrattuina.

Nämä reunaehdot panivat sota-ajan nuorison todella esittämään parhaat ja jopa ylimitoitetut vetovoimatekijänsä kumppaneiden tai peräti kymmenien kumppaneiden löytämiseksi.

Isän lähipiirissä oli tapahtunut ikävä välikohtaus isän olematta mitenkään osallinen tapahtumaan. Erään henkilön pitkän kirjeenvaihdon jälkeen, tyttö oli mennyt junalla tapamaan poikaa, joka muutaman tunnin romanttisen kävelyn jälkeen oli raiskannut tytön metsikössä. Jäämistöstä ei löytynyt asiakirjaa tai kirjettä, joka olisi vahvistanut tapahtuman. Tultuaan kotiinsa isoon lestadiolaismaataloon, tyttö hoidotta jääneenä ei toipunut traumasta, vaan mieli murtui ja hän eli loppuikänsä vaivaistalossa. Hän oli äitini sisar.

Samaan sarjaan kuin edellinen, mutta koko ajan positiivisesti viritetty tapahtumasarja sattui isän kirjeiden mukaan hänelle Kajaanin sotilassairaalassa. Hän oli jo toipumassa siellä jalkaan haavoittumisestaan. Kirjeiden mukaan hänellä oli useasti viinipullo ja sairaanhoitaja viemässä pyörätuolilla isää ja viinipulloa puistikkoon viettämään hauskaa iltapäivää. Tässä voi toteutua otsakkeen vitsaus oman kehomme näkeminen teoksena, jolta on melkein kantapää irti.

Jäämistöstä myös paljastui romanttinen ja pitkä kymmeniä kirjeitä käsittävä kirjeenvaihtosarja. Raahen kauppa- ja porvarikoulussa oli ilmeisesti talon puolesta jaettu kirjevaihto-osoitteita halukkaille kirjoittajille. Isän ”nainen” oli puolalainen Hermine. Kirjeenvaihto oli säännöllistä ja intensiivistä kirjeiden ollessa englanninkielisiä ja pitkä. Se päätyi Herminen kuolemaan 2005. Kuollessaan Hermine oli Varsovan yliopiston professori. Isäni ja Hermine eivät koskaan tavanneet.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *