Siirry pääsisältöön

2563. Jos Espoo onnistuu vetovoima kysymyksissä, naisten rintoja ei mikään voima vetäisi alas päin

HS esitti, että Espoossa kokoomuksen valta-asema kasvaa kaupungissa. Todennäköisesti espoolaisten mielen muutos johtuu vanhoillisuutta huokuvien ihmisten kasvavasta muuttoliikkeestä kaupunkiin. Jos kasvu noudattaa paraabelin ensiasteen jyrkkää nousua, kasvu räjähtää kohti taivasta. Onkin selvää, että muiden vetovoimatekijöiden on kumottava tällainen kasvu..

Espoon päättäjät ovatkin innostuneita ottamaan käyttöönsä maan vetovoimaa poraamalla syvimmän kaivon kohti maan keskipistettä.

Maan vetovoiman pienentäminen on siis kunnan agendalla. Jos vetovoima kysymyksessä onnistutaan, sillä on radikaali vaikutus espoolaisiin. Silloin esimerkiksi naisten rinnat välttyisivät jatkuvalta voimalta vetää rinnuksia alas. Sitä olisi etua kaikille. Poski- ja silmän aluspusseja ei syntyisi nykytahdilla, vaan kasvot pysyisivät sileinä kuin vauvan peppu. Miehillä suvun jatkamisen liittyvä pussit eivät enää tavoittelisi polvia, vaan ne olisivat kauniisti kiinni harojen välissä.

Maan vetovoiman käyttämin monipuolisesti ihmisiin on miljardien vuosien takainen asia. Jos Espoo fiksuna kaupunkina, onnistuu tässä, siitä lyhyellä aikavälillä kaikki hyötyvät kaikki ja pitkällä horisontilla koko maapallon elämä ja toiminta saisi arvaamattomia seurauksia mm kaikki urheilun maailman ennätykset paranisivat roimasti.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *