Siirry pääsisältöön

2568. Moni kamppailee ollakseen vain elämässä

Oli pakka kuunnella eilistä HS:n vaalitenttiä ei niinkään asiasisällön takia, vaan puoluevetoisen tyrskinnän tähden. Orpo lateli puoluetoimiston mukiloinnin pelossa taas saman litanian Suomen noususta syvyyden kutsusta ylös koti markkinatalouden suurinta hyvyyttä, eli osakeantien voimauttavaa piristysruisketta.  Siinä puheessa hän yritti olla kiinni totuudessa seisovan tyhjyyden portin pylväässä niin, että euroroposet varmasti valuisivat yritysten taskuun kannattajien jäädessä odottamaan nolla pilkku seitsemän euron palkankorotusta. Halla- aho ei katsonut tarvetta puuttua Orpon yritystoiminnan tähdellisyyteen painottamiseen niin, että työpaikkoja pitää saada lisää.

Jokainen suomalainen tietää yritystoiminnan tärkeyden, mutta kukaan muu kuin taivaan herra ei voi määrätä, että perustakaa yritys heti tähän, muuten joudutte kävelemään helvetin tulisilla hiilillä kuten eräät eduskunnan kähmijät.

Vaikka Orpon puheet tulivat suoraan puoluetoimiston pareista, ne eivät säväyttäneet vaan unettivat. Tämä siksi, että Orpon papereiden sanomat eivät olleet liialla älykkyydellä pilattuja, vaan samaa jankutusta velkaantumisesta ja siitä aiheutuvista vaikeuksista nuorille. Orpo unohti, että aika on rahaa, jolla monet ovat maksaneet velkansa. Niin myös me suomalaiset.

Sen sijaan Halla-aho puheet tulivat suoraan aivotoimiston virityksestä ja iskivät vastustajiin kuin aggressiivinen vasara kuumaan ja kuhmuiseen peltiin. Halla-ahoa ei ole liiallinen älykkyys pilannut vaan voimauttanut. Vaalitentin vetäjät kysyvät, mitä he lausuisivat tentin lopuksi sanoa. Harkimo paukautti, että enemmän yhteistyötä porukoiden kanssa. Se oli puuta heinää. Halla-aho totesi, että Suomesta ei saa tulla EU:n suurinta sosiaalitoimistoa.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *