Siirry pääsisältöön

2579. Euroopan entisen orjavaltioiden äänettömästi luisuva hiljaisuus

Yhdysvallat viettää tänään orjuuden päättymisen muistopäivää. Biden puhui kauniisti orjuuden lakkauttamisesta vuonna1865. Bidenin puhe päivästä ei voinut olla kunnioituksella koristeltu kakku, sillä orjuus jatkui eri muotoisena eri osavaltioissa lähes tähän päivään saakka. Meksikon lahden osavaltiot lakkauttivat orjuuden vain paperilla. Tiet, junat ja alukset olivat täynnä värillisiä väkeä pois puuvilla plantageneilta kohti pohjoista. Sadat näistä kohtasivat väkivaltaisen kuoleman ennen saapumistaan ei-mihinkään, koska heidän aivoissaan jyskytti vain pääsy pois

Klu lkux klan oli järjestäytynyt paikallisista valkoisista organisoitunut rikollisjärjestö, joka jahtasi vapautta etsiviä karkureita hirtettäviksi. Se oli tehokas laiton järjestö paikallistuntemuksensa takia. Sen jäsenet eivät joutuneet tuomiovallan kohteeksi tuomareiden kuuluessa heidän omaan järjestöönsä. Yhdysvalloille hatun nosta muistopäivästä olkoonkin sen viivästyminen about 200 vuodella.

Mitä tekee orjavaltion aatelisto Britannia? Ei mitään. Se muodosti kauppakomppanioita tätä tehtävää varten. Se organisoi kultaisen kolmion Lontoo – Afrikan länsirannikko – Jamaika. Hyvät laivat hyvine miehistöineen seilasivat jatkuvasti tätä hyvän tuulen pohjoisreittiä rotevine maaorjineen heidän tietämättä kohtaloistaan. Pasaatituulet todella helpottivat reitillä purjehtimista tavattomasti. Afrikan heimopäälliköt varmistivat, että mantereen länsirantojen satamissa oli kamaa kuljetettavaksi Jamaikalle. Sieltä paikalliset kuljetusfirmat toimittivat lastin sinne, missä kysyntää oli. Ja sitä oli Etelä-Amerikan puuvilla plantaaseilla.

Tässä globaalissa toiminnassa ei ainut syntinen ollut Iso-Britannia, vaan myös hajanainen Saksa ja Ranska kuuluvat jykevästi tähän synnilliseen bisneksen. Tässä   syntilistassa näkyy muiden muassa 1638 perustettuna Uusi Ruotsi siirtokuntana ja ranskan kielissä Kanadan paikkakuntien nimissä ja kielipolitiikasa.

Suomi ei säästy siirtomaa synneistään. Se yritti1920 monta kertaa laajentua heimosatakahakoilla itään. Päättynyt sisällisota ja jääkäreineen tarjosi hyvän alustan kahakoida itään tai koilliseen, milloin mistäkin syytä. 1920-luvulla älymystön piirissä virisi ajatus Karjalan valtaamisesta. Rajan yli kahakoitiin jopa niini rajusti, että joku saattoi haavoittua. Nykyperspektiivistä nämä kahakat näyttävät lapsellisilta. Onneksi enää ei ole kuulijoita tällaisille ilkeille väitteille.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *