Siirry pääsisältöön

1804. Hallitus kaatuu

      Eilisessä uusisuomi.fi verkkolehdessä ekonomisti Ville Kopra ja tohtori Juuka Tarkka lukivat madon lukuja Sipilän hallitukselle (http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/164953-juha-sipilan-hallituksen-kohtalon-hetket-kasilla-niin-paha-tilanne). He pitivät tätä vuotta hallituksen kohtalon vuotena.

     Mielipiteeseen voidaan yhtyä, koska aivan oikein nämä asiantuntijat korostivat, että nyt jos koskaan on saatava aikaan merkittävää eikä pelkkiä aikatauluja ja kaavioita. Toki hallitus on näyttänyt jo kyntensä leikkauksilla ja pakkolakipaketillaan.
      Tilanne hallituksessa kuitenkin kehittyy nopeasti kolmen ässän kauhun tasapainoksi. Tornin huipulle asetetun kiikkulaudan toisessa päässä istuvat Sipilä ja Stubb ja toisessa Soini. Kukaan miehistä ei uskalla liikahtaa, sillä muutoin kolme ässää romahtavat katuun.

     Sipilä pitää viimeiseen asti hallituksestaan kiinni, koska hän sai Keskustan lähes sata vuotta himoitseman maakuntahallituksen läpi. Täytyy muistaa, että uusi hallitus saadaan aikaan vain vaalien kautta, koska Demarit näin haluavat tietäen, että muutoin uutta hallitusta ei synny. Uusien vaalien tulos voi tehdä seuravasta hallituksesta demarivetoisen vaarantaen keskustan maakuntaunelman. Sipilä ei hevin tähän arpapeliin lähde.
       Kokoomukselle hallituksessa pysyminen on välttämätöntä, sillä uuden hallituksen rungon voisivat muodostaa ilman kokoomusta Demarit ja Keskusta. Tähän peliin Stubb ja hänen taustaporukkansa eivät lähde. Riski oppositioon joutumisesta on liian suuri.

     Sipilä voisi itse hajottaa hallituksen ja pudottaa Perussuomalaiset ulos, mutta tämä edellyttäisi Vasemmistoliiton mukaan ottamista, mikä vaarantaa sekä maakuntamallin että terveydenhoidon yksityistämistä. Tätä riskiä Sipilä ja Stubb eivät ota.
       Pienin riski uusiin vaaleihin menemisestä Demareiden jälkeen on Perussuomalaisilla. Maahanmuuttokysymys voi kääntyä sellaisiin mittoihin ja ilmiöihin, että Soini saa kolmannen jytkyn. Tämä on enempi kuin mahdollista Halla-ahon astuessa vaalikentille.  

     Ainut hallituksen kaataja on AKT taustajoukkoinaan demarit. AKT ei suostu mihinkään Sipilän loikkiin, vaan työpaikkasopimiseen. Se on hidas tie 15 prosentin loikkaan ja suuri arvovaltatappio pääministerille. Tämä tappion suuruus vain korostuu, kun yhä selvemmin on käynyt ilmi, että 0-korkoisella lainarahalla olisi hallituksen kannattanut toteuttaa maan kipeästi kaipaamat homekoulujen, rataverkon ja tiestön, jne parannushankkeet.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *