Siirry pääsisältöön

1668. Kaksi tuhatta määräyskirjettä - miten liiallinen normisto syntyy


     Eräässä keskusvirastossa on yleiskirjejärjestelmä, jonka kirjeillä keskushallinto ohjaa paikallishallintoa ja antaa sen asiakkaille pakottavia normeja. Uusia kirjeitä annetaan jopa useita kuukaudessa. Niillä lähes aina viitataan joihinkin jo annettuihin kirjeisiin, joskus kumotaan vanhoja ja harvoin ne ovat täysin itsenäisiä. Järjestelmä sisältää noin 2000 kirjettä.

     Säännöllisin väliajoin kokoelma on keskustelun aiheena johdon neuvottelupäivillä vakaana tarkoituksena uudista se kokonaan. Yhtä monta kertaa se on jäänyt vain aikomukseksi. Siksi se onkin paisunut viidakoksi, jossa vain alkuperäien asukas osaa kulkea. Kun alkuperäisiä asukkeja ei enää ole, kukaan hallitse sitä ja tunne omakseen, siihen tulee päällekäisiä ja ristiriitaisia määräyksiä. Viidakko vain pahenee seuraavien sukupovien tehtyä siihen omat puumerkkinsä. Lopulta sen on kaikille osapuolille pelkkää pakkopulla, jota on vain syötävä.

     Yllä kerrottu kuvaa karrikoidusti lainsäädännön kehittymistä.

     Toinen syy heikkotasoiseen lainsäädäntötyöhön on juristivirkamieskunnan perinteet. On hyvin yleistä, että vähääkin suuremassa hakkeessa työ etenee jokin samakaltaisen säädöksen periaatteiden pohjilta, vanhoja pykäliä parantelemalla, uusi lisäämällä ja vanhojen poistamalla ja asioiden siirtelyllä toiseen paikaan kyseisessä luonnoksessa. Vanha traditio jyrää.

     Modernejakin lakeja on.

     Joka tapauksessa sellainen lähestymistapa, jossa ensin hahmoteltaisiin esityksen looginen eteneminen ja runko sekä pääkodat sisältöinen, ei hevin sovi vanhaan perinteeseen puhumattakaan siitä, miten aiottu istuu alan muuhun säädöstöön. Tällaiselle lähestymistavalle jopa naureskeltiin, toiset hyväntahtoisesti toiset muuten vain. Näin Helsingin yliopiston oikeustiettelisen varjot vaikuttavat ministeriöiden lainsäädäntötyöhön.

     Muiden muassa tästä syystä lainsäädännön tason parantamishankkeet eivät juuri ole tuottanet tulosta kuin perinteen paradigman rajoissa. Tosin on tunnustettava, että kehitystä on tapahtunut erityisesti kielen selkeydessä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *