Siirry pääsisältöön

1662. Sietämätöntä kun pakkolakien vaikutuksia ei kerrota


     Viiden prosentin tuottavuusloikka on loikkinut itsensä kummalliseen asentoon. Hallitus ja EK ovat sanelleet tavoitteet, ja kun ay-väellä ei ole ollut heti mahdollisuus keinoja esittää, nekin on saneltu. Mitään aitoja neuvotteluja ei siis ole käyty.

     Hallitus ja EK odottavat ay-väeltä vielä ehdotuksia keinoksi, kunhan tavoite pitää. SAK:n on tässä vaiheessa ajettu nurkkaan. STKK ja Akava ovat valmiit sopimaan.

     Päätökset tehdään aina jollakin logiikalla, tiedostaen tai tiedostamattaan. Jos esimerkiksi on heittänyt 10 kertaa lanttia tuloksen ollessa joka kerta kruunu, moni seuraavaksi panee roponsa klaavan puolesta. Tällainen päätöksenteko perustuu ikivanhaan a priori-metodiin, jossa ongelma ratkaistaan arkiajatusten avulla. Terve järki sanoo, että nyt on klaavan vuoro.  Näin ei välttämättä ole, sillä mahdollisuudet ovat fifty/fifty, koska edelliset heitot eivät vaikuta millään lailla seuraavaan heittoon.

     Moni teoria etenkin psykologiassa, filosofiassa ja taloustieteessä onkin pelkän ajattelun avulla tehtyjä päätelmiä ja päätelmäketjuja.

     Työehtosopimuspaketissa Sipilä ja EK tekivät paketin työllisyysvaikutuksen arvioinnin a priori-menetelmällä eli hallitus toteaa päätelmiensä perusteella paketin työllistävän 50-70 tuhatta henkilöä.

     Saman logiikan mukaan Kataisen hallitus on todennut, että yritysten kelamaksun poistaminen tuo 15000 uutta työpaikkaa ja yhteisöveron laskemien 22 prosenttiin saman verran lisää. Jos näiden ajatuspäätelmien takana olisivat relevantit havainnot, sanotut olisivat riittävän totta, mutta nyt ne pelkkiä arvailuja.

     Onhan se sietämätöntä, kun antaa välittäjälle kymppitonnin, eikä tiedä, saako aasin vai ravurin.

     Jos työehtopaketissa halutaan päästä eroon a priori-menetelmästä, pitäisi neuvotteluissa kuulla luottamusmiestasoa, joka edustaa käytännön havaintoja. Silloin tulos olisi toisenlainen ja mahdollisimman hyvin tasapuolisesti toteutettavissa.  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *