Siirry pääsisältöön

1297. Nato, Niinistö ja Stubb

      Vanha espanjalainen sananlaskun mukaan näkökulma härkään muuttuu kun astuu areenalle. Tämän olisi pääministeri Stubbinkin pitänyt muistaa hänen kätellessä taannoin Eurooppa-kiertueellaan  Englannin pääministeri Cameronia.  Ennen kättelyä pidetyssä neuvonpidossa Stubb voimakkaasti hehkutti virkaveljelleen Suomen hallituksen nimissä maan Natoon pikaisen liittymisen puolesta.

     Eilisessä lauantaiaamun tv-ohjelmassa Stubb  tarkensi Nato-lausuntoaan: Suomi voi nopeastikin liittyä Natoon, jos hallitus, presidentti ja 2/3 eduskunnasta näin päättävät. Tätä ennen presidentti Niinistö oli jo tehnyt selväksi edusuntaryhmän puheenjohtajille, että hän on ohjaksissa Natoon liittymisessä.

     Tämä Niinistön ulos tulo oli erittäin tärkeä ja hyvin ajoitettu. Viesti oli selvä. Natosta ei tule tehdä minkään puolueen vaaliteemaa ja presidentti on aloitteen tekijä Natosta päättämisestä.

     Se alun härkäkysymys. Kun maalla on monivaiheinen ja1300 kilometrin pituinen rajahistoria Venäjän kanssa härkä on härkä eikä heijastuma silmänpohjassa.

     Se selkeys ja päättäväisyys, jolla presidentti Niinistö ja ulkoministeri Tuomioja ovat tuominneet Venäjän Ukraina-seikkailun ja tuoneet esille Suomen kannat EU-jäsenmaana ja itsenäisenä itseään puolustavana valtiona, ovat tässä tilanteessa riittäviä ja osuvia. Toisin sanoa niissä on kaikki tarpeellinen, mutta niissä ei yhtään ylimääräistä. On sanottu, että taide on sellaista, mutta nyt kerrankin politiikkaa on sellaista.

     Tässä on paljon opittavaa. Ulkopolittikassa ei tarvitse räiskiä eri kokoon panoilla päivittäin eri foorumeilla. Riittää, kun yksi taho sanoo tarvittaessa ja vastaa, kun se on aiheellista.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *