Aluepolitiikka on loppuun käytetty ilmaisu. Parempi olisi puhua maaseutupolitiikasta. Viimeiset voimalliset henkäykset aluepolitiikka puhalsi keuhkoistaan silloin, kun Suomen mittava korkeakoulujärjestelmä puoliväkisin runnottiin koko maat kattavaksi. Jostain syystä eri alueilla sijaitsevien korkeakoulujen laatuarvointeihin ei ole panostettu. Herää kysymys, onko syynä pelko opetus- ja tutkimusahjojen eriytymien jyviin ja akanoihin. Hankkeen moottorina toimi Johannes Virolainen. Toinen alan supersäveltäjä Mari Pekkarinen puhalsi pystiin Elyt ja Avit. Se ei ollut kovin järkevä uudistus muuta, kuin siinä mielessä, että työpaikkoja saatiin maakuntiin. Ontuville alueyksiköille ei ollut mielekästä järjestää niiden kipeästi tarvitsemaa tutkimustoimintaa, vaan se on ja tulee olemaan valtakunnallisilla tutkimuslaitoksilla kuten Teknologian tutkimuskeskuksella (VTT Oy), Luonnonvarankeskuksella (Luke) ja Metsäntutkimuslaitoksella.
Nyt on jo viimein tunnustettu, että kolmion Helsinki – Tampere – Turku alueelta tulee 70 prosenttia Suomen bkt:sta ja pääkaupunkiseutu maksaa valtaosan alueiden tukirahoista. Tämä avaa taas jälleen keskustelun, kuinka järkevää on pitää keinotekoisesti asuttuna koko Suomen alue. Tämä ei sulje pois, etteikö perheitä ja ihmisiä tuettasi asumaan lähes kaikissa maamme kolkissa, mutta strategiana ei saa olla suurten keinotekoisten julkisilla varoilla rakenneutu investoinnit syrjäaluille näennäisesti kannattavien työpaikkojen aikaansaamiseksi.
Kommentit
Lähetä kommentti