Yleen ei oltu tyytyväisä vuosikymmeniä sitten, vaan se leimattiin kommunistiseksi tai ainakin syvästi vasemmistolaiseksi punatorveksi. Pääjohtajakin oli aatemaailmaltaan stalinisti ja toimittajat kommunisteja. Sitä vastaan kapinointiin. Nuoriso oli myös hurjana sitä vastaan, koska kevyttä musiikkia tuli puolituntinen viikossa toivottujen levyjen jälkimmäisenä jaksona. Sen ajan teinien musiikkinälkää tyydyttikin Ruotsin Bilradio-ohjelma.
Sen jälkeisistä ajoista Yle on aivan eri kaliiberin toimija, kuin Hella Wuolijoen ajoista. Jos otetaan mittatikuksi, miten keskimääräinen saman luokan organisaatio on kehittynyt samoissa vuosikymmenissä, vaaka on reilusti Ylen puolella. Sen kolme eri kanavaa ovat onnistuneet profiloitumaan hämmästyttävän hyvin vastaamaan kilpailijoiden piirittämänä yleistä yhteiskunnallista funktiota. Tämä tarkoittaa, että maan eri alueita kattavan ja huomioivan puolueettoman uutisvirran lisäksi Yle lähettää ällistyttävän monipuolista dokumentti ja kulttuuri ohjelmistoa maapalloa kattavasti. Ällistyttävä sana tässä siksi, että varmaakaan moni ihminen kiivaassa elämän rytmissä ei ole ehtynyt perehtyä esimerkiksi Yle Areenan ohjelmatarjontaan. Määrä on runsasta ja laatu omaa luokkansa verrattuna moneen kaupalliseen alan toimijaan.
Kommentit
Lähetä kommentti