Siirry pääsisältöön

1487. Kiina edustaa kasvua, pelkoja ja korruptiota


     Moni ihminen muuttuu eri ihmiseksi noustuaan ylös. Näin on käynyt myös Kiinalle sen kavuttua keskusjohtoisen kapitalismin kärryille 1980-luvulla.

     Vuoden 2008 finanssikriisin pakottamana USA:n valtiovarinministeri Paulson sai Kiinan johdon päät käännettyä massiiviseen elvyttämiseen. Se seurauksena Kiina velka paisui kooltaan 200 prosentiksi btk:stä, viidessä vuodessa. Se on maailman historian ennätys. Meno jatkuu.

     Vähitellen silmämääräisestä näkymästä tulee mahdoton. Yhtälöitä ei voi tehdä, kun tunneta pätevää teoriaa eikä faktoja.

     Nyt investointiaste 50 prosenttia btk:stä ja kansalaisten säästämisaste 30 prosenttia, ennätyslukemia.  Ihmiset säästävät kiivaasti sosiaaliturvan puutteiden takia. Samalla valtion pankit, alueiden ja suuryhtiöiden ns. sivupankit antavat luottoja olan takaa.

     Koska nyt kansalla on töitä, puolueen pitää säilyttää tämä tilanne hinnalla millä hyvänsä. Muutoin se ei lunasta korruptoitunutta olemassa oloaan työläisten silmissä.  Samalla alueiden pomot
pakkolunastavat tonttimaita ja rakentavat niille valtavia asuinalueita ja taloja rikastuen satumaisesti.

     Noin 15 prosenttia uusista asunnoista on tyhjillään. Tämä on indikaattori, joka aloitti Espanjan talouden kujanjuoksun. Kiina näyttää seuraavan perässä. Tämä kehitys ei ole vaarallinen yksinomaan Kiinalle vaan myös maailman taloudelle ja Aasain turvallisuudelle.


      Lähde: Yle TV1 Ulkolinja: Kiinalainen uhkapeli 26.2.2015

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *