Siirry pääsisältöön

3083. Jälkiviisaiden mukaan marjastajat Keski-Pohjanmaalle nostamaan bkt:ta

Ylen Jälkiviisaat oli saanut salaisen toimeksiannon tuntemattomalta, mutta vaikutusvaltaiselta kokoomuksen kärkikolmikolta, laatia salaa ratsastushallin takana toimintasuunnitelma sulkea Venäjän vastainen raja itään karanneilta antikokoomuslaisilta. Tämä oli vain osa operaatio koota tämä porukka Sallan korkeudelle yhteen poroerottelu aitaukseen ja kouluttaa siellä porojen heinien seassa heidän uskollisiksi Meidän Kansa puolueen jäseniksi. Erotellun johtaja oli närkästynyt, kun suurimman poron ruhjoma köriläs toisen silmänsä menettäneenä oli väittänyt lukevansa vain ”Lapin Kansan vaikeudet” lehteä ja nyt sekin ilo oli puoliksi mennyt. Viisain Jälkiviisaista oli ollut yhteydessä oikeuskanslerin ottopoikaan. Hän oli opastanut viemään karkulaiset Keksi-Pohjanmaalle nostamaan asukkaiden keskiansioita, jotka laitakylillä olivat laskeneet alle puolukka kilon hinnan. Teräväpäisin erikoisväittelijä Valtion Talouden Tuho Tutkimuslaitoksesta sanoi anoppinsa ennustaneen puolukka kilon hinnan nousevan pilviin viiden vuoden päästä, koska oli nähnyt yöisestä ikkunasta viiden mustan kissan ja valkosein hevosen ja kuun yhtä aikaa maatessaan renkipojan vieressä isännän vain kuorsatessa. Jos ennustus ei pitäisi paikkaansa, isäntä olisi kyllä herännyt. Tässä vaiheessa istunnon vetäjän oli pakko kääntää keskustelu Suomen ultrakommunistisen puolueen jäsenten viisumeihin, joilla tämä porukan jäsenten oli pakko palata takasin Venäjälle. Ylhäältä päin seuraavaksi Ukkosjumalasta oli tullut käsky viedä tämä porukka Sukevan vankilan vankijunalla rajalle ja unohtaa juna ja matkustajat sinne.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *