Maria Pettersson sai päivän lehdessä kyytä alan tutkijoilta heidän riittämättömästä huomioonottamisesta hänen kirjassaan Suomen historian jännät naiset. Heidän mukaansa Pettersson oli liian suorasukaisesti esittänyt kirjassa omina näkemyksinään aiempien tutkimusten tiedot.
Tämä on
melko yleinen kiistanaihe. Olen joutunut itse keskustelemaan kustantajan
kanssa, jonka julkaisemassa kirjassa on esitetty ideoitani toisen kirjoittamana
ja toisaalta olen ollut syytetyn penkillä ajatusten esittämisestä, minkä jo
joku toinen on jo omassa teoksessaan esiin tuonut. Kaikissa tapaukissa on
löytynyt kaikkia osapuolia tyydyttävä ratkaisu.
Proosamuotoisissa
etenkin johtamista käsittelevissä tietokirjoissa ongelma on usein siinä, että mitään
mullistavaa uutta metodia ei ole aina esitettävissä, vaan kirjassa voi olla selostettuna
uutena periaate tai ajattelutapa, jota ei kohtuudella löydy aiemmin missään esitettynä.
Jos sitten ilmestyy kuin tyhjästä taho tai henkilö, jolla on dokumentit osoittamassa
idean löytyvän siitä, syntyy väkisinkin kuisallinen tilanne. Jos osapuolet
toteavat, että kohtuudella ei ole ollut saatavilla tätä dokumenttia ja tilanne
on syntynyt tahattomasti, sopu on usein helposti saavutettavissa. Sen sijaan,
jos kirjan tai selvityksen tekijä on sanasta sanaan kopioinut omanaan omaan
tekstiinsä toisen ja tiedossa olevan tekstiosion, kyse on plagioinnista. Olen
tästä saanut plagioinnin lähteenä joskus kustantajalta nimellisen korvauksen.
Kommentit
Lähetä kommentti