Siirry pääsisältöön

3073. Virtahepo sairaalaan leikkaussalissa

Mediassa monen lääkärin suulla todettu terveysjärjestelmä Abotin toimimattomuus ja vaikea käytettävyys ovat saanut sellaiset mittasuhteet, että jokin on mennyt totaalisesti pieleen järjestelmän räätälöimisessä käyttäjien tarpeisiin tai tai perusjärjestelmän valinnassa.

Kolme suoraa lainauta (HS).
1. ”Irtisanoudun Abotin takia. Jokaisessa potilaskontaktissa tulee lähinnä turhauttava selviytymistaistelu (erikoislääkäri).”
2. ”Vanhusten lääkehuollon hallinnoiminen Abotilla oli lähes mahdotonta. Yritin montaa kuukautta päästä jyvälle ja jaksaa, mutta jokainen työpäivä toi eteen yhtä uusia pulmia (irtisanoutunut lääkäri).”
3. ”Se on täysi fiasko. Lääkelistoihin ei voi luottaa, vääriä tai vanhentuneita lääkityksiä ei saa poistettua ja jokaisen kotakitin yhteydessä on vaara, että jokin olennainen lääkitys jääkin klikkaamatta mukaan jatkoon.”

Abotin puolesta täytyy sanoa, että se on ehkä mittavin massamme toteutettu ict-pohjainen toiminaan ohjaus- ja datajärjestelmä ja sen kehittäminen vaatii valtavasti henkilötyövuoisia. Onnistuessaan sen avulla on mahdollista säästä ihmishenkiä, resursseja ja tehostaa terveydenhuoltoa. Se kehittämien on maksanut noin miljardi euroa, mitkä sen onnistuessa olisi saatu monipuolisina hyötyinä takasin sekä potilas-, hoitohenkilö-, sairaala- ja yhteiskuntatasolla.

Näin ei kuitenkaan näytä käyvän. Tässä vaiheessa on liian aikaista sanoa, johtuuko sen toimimattomuus sisäänajon ongelmista vai sen rakenteellisista väärin arvioinneista. Jos kyse on edellisistä, aika parantaa haavat, mutta jos kyse on jälkimmäisistä, kyse voi olla miljardiluokan hukkainvestoinnista.

Jos pahaenteinen tieto kieltää järjestelmän arvostelu pitää paikkansa, Abotin kehittäjäleiri ja rahaottaja ovat jo kriisitunnelmissa. Näin ei saa käydä, vaan kaikin puolinen avoimuus vain helpottaa saada järjestelmä toimimaan. Nyt vaaditaan kärsivällisyyttä. Se on paras tae saada Abotti päätökseen, toivottavasti toimivana tai ainakin tiekartta, miten se saadaan sellaiseksi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *