Siirry pääsisältöön

2873. Hän puhui piikit pinnassa ja kromatut valtimot täynnä sappea

Putinin omassa televisiossa pitämässä eilisessä puheessa oli Stalinin urkujen kaikuja, joilla peloteltiin Hitlerin porukoita. Putin käytännössä lupasi muodostaa Donbasin ja separatistien nyt hallinnassa pitämistä alueista ”itsenäiset” valtiot. Tällöin Putinilla tulisi olemaan leveä slaavilaisortodoksinen maa-alue Moskovasta Krimille, mistä hän vihjasi myös puheessaan.  Suomelle tuli terveisiä, kun Putinin lupasi yya sopimuksista uusien valtioiden kanssa.

Kremlin sisäpiirissä on aina menossa eriasteisia ja muuttuvia valtavirtauksia, joista yksi kymmenestä johtaa kriisiin tai vallan vaihtoon. On varmaa, että Kremlissä on nyt sisäinen poliisijärjestelmä, jota tsaarien aikaan kutsuttiin strelssijärjestelmäksi. Tsaarin matkustellessa strelssit pitivät huolen, että valta pysyy vallassa olevalla tsaarilla. Sama periaate toimii edelleen Venäjän valta pesässä

Jeltsinin hilaaminen aluksi varovaisesti ja lempeästi kohti eläkeläisen elämää kohti onnistui ilman sen suurempia rettelöintejä. Putin on toista maata.

Kautta aikojen KGP on ollut jokaisen vallan siirron takana, minkä seurauksena toiset sysätään datsoille puutarhatöihin ja toiset loputtomaan elämään. Länsimaiden on vaikeaa käsittää KGP:n monikymmen vuotista rautaista roolia vallan käytössä ja siinä, mihin suuntaan ylintä hallintoa ja koko maata kehitetään. Gorbatšovin ja Primakovin varovainen uudistus markkinatalouden suuntaan tyssäsi KGP:n vastaiskuihin, koska ulkomailla asuvien luotettavien miesten (valtiolta anastettujen rahojen säilyttäjien) verkosto repeili.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *