Siirry pääsisältöön

2863. Eilinen A-studio tökkäsi Heinäluoman presidenttipeliin vauhtia

Istunto oli eloisa hirttäytymättä puoluepoliittisiin henkareihin, mutta Ukraina kysymys leijaili niin vapaasti studiossa, että itse kukin istunnon jäsen voi tai oli vapaa noukkimaan kysymyksen helmoista kiinni, mistä kohtaa tahansa tulematta mollatuksi. Pekkarinen oli vanha kunnon pekkarinen, jolle luoja oli luonut kyvyn puuttua asiaan kuin asiaan ja samalla säveltää siinä sivussa maakuntalauluja. Taas kerran miehen kohdalla tuli esille, kuinka perusteellisesti hän perehtyy, vaikka Wahlmannin kompaktisointiin. Astuessaan kompaktisoinneista reaalimaailman kiemuroihin hän virkistyi ja hänen sanansa muodostivat lauseita, joita ei ole mitään tarvetta kiistää, koska ne osoittivat miehen olevan teräskunnossa ja ennen kaikkea lauseet osuivat Ukraina konfliktin ytimeen, Minskin sopimuksen jatkamiseen. -Ensin tulitauko ja seuraavaksi asejärjestelmien siirtäminen rauhan omaisiin asemiin, laukoi Pekkarinen

Heidi Hautala, vaikka ei puhunutkaan maailman kovimmalla äänellä, istui alaluokan kastista ylempään siirtyneenä, kuin viisauden toteemi. Hän pääsi avoimessa istunnossa kiinni ukrainalaisten sieluun kiinni niin, että sivullista pakkasi hävettämään. - Ei tätä konfliktia voida ratkaista ilman ukrainalaisten osallistumista rauhan ehdoista sopimiseen ja ennen kaikkea meidän suomalaisten poliitikkojen on tehtävä selväksi, ettei tähän sopimukseen Minsk 2:een tai Minsk 3:een vedetä millään tavoilla edes alaviitteenä mukaan suomettumisen käsitettä.

Eri laidoilla oleskelevilla Virkkusella ja Pekkarisella oli samankaltainen ehdotus, mitä nyt heti pitäisi tehdä. -Kerrataan se vielä, siis tulitauko, aseet pois tuliasemista ja suorat neuvottelut.

Nyt nähtiin Heinäloman ensimäsien kerran hermostuvan. Pienenä sivullisena sen voi arvella johtuvan siitä, että hän vasta nyt pääse laukaisemaan rintanansa alla kyteneet viisaat lauseet. Hänen kasvonsa punehtuivat terveyttä uhkuen.

-Meidän on katsottava koko Eurooppaa ja ennen kaikkea näiden maiden johtajia. - Meillä ei ole enää Merkeliä. Tässä kohtaa Pekkarinen hymähti ollen sanomaisillaan, ettei meillä ole kunnon David Cameronia, joka pitäisi pohjalaiseen tapaan uittaa.  - Haluan jatkaa, Heinäluoma melkein ärjäisi ollen sen näköinen, että muut eivät ole ehtineet päästä lähellekään sitä, mitä hän seuraavaksi sanoo (”luennoi” kirjoittajan kommentti). Hän jatkoi vähän närkästyneenä. - Keskeisessä asemassa ovat Euroopan suurten valtioiden johtajat. – Ranskan presidentti Emmanuel Macron neuvotteli yhteen menoon viisi tuntia Putinin kanssa. - Ei nämä tason herrat viitsi tyhjää jauhaa tällaista aikaa. - Olen varma, että neuvottelutulos on jo saavutettu. – Minua harmittaa, kun Iso-Britanniaa on syrjässä Ukrainan tilanteesta.  – Sen mukana olo jo tässä vaiheessa vakauttaisi neuvottelutilannetta.  Pekkarinen keskeytti Heinäluoman aloittaman presidenttiaalisen  puheen. -Oikeastaan kaikkien Euroopan maiden pitää olla tavalla tai toisella mukana siis EYJ:n, jos halutaan pysyvää rauhaa, senhän sanoo jo karstulalainen maalaisjärki, lopetti Pekkarinen.

Ylen juontaja Sirkkanen päätti kokouksen. - Tämä meni, kuin sirkkojen tanssi hanuristi Juseliuksen soittamana.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *