2606. Silloin matkaani yliopistoon vastasi matkaa marssiin

Veri voi nousta monesta syystä päähän, kun ei oteta huomioon sairautta. Tavallisesti sitä sanotaan ylpeydeksi tai kunnianhimoksi, mutta nämä ovat kuitenkin liian suppeita määritelmiä. Laajaksi ilmiön tekee se, että veri voi nousta kenen tahansa päähän. Jo nappula sarja peleissä isän lisäksi se saattaa hulmahtaa junnun käytökseen pukukopissa tönimisenä ja rumana puheena. Joskus tällaisen viikarin tapaa salipeleissä häärimässä vanhempien silmien alla kuin pelin omistaja ja kunkku.

Tällaisia veripäitä työyhteisöissä sattuu kunkin kohdalle. Raivostuttavin on sälli tai gimma, joka ilman mitään syyttä alkaa käyttäytyä jotain tai joitakin kohtaan kuin omistaisi puolet maapallosta. Aiemassa iässä saavutetut ansiot ja uroteot lisäävät alttiutta muokata ihmisen luonteesta itserakkaaksi. Jos ihminen samalla on luonnostan koppava, syntyy vaarallinen itserakkauden ja itseriittoisuuden yhdistelmä. Jos varakas tai jonkin lajin huippu alkaa hevostelemaan egollaan tai autollaan, niin sivusta katsojan kannattaa ottaa hatkat.

Maamme kivulias lähihistoria on tuottanut tunnon tuskissaan ainakin kaksi  kovan luokan egoistia. Tässä Kekkosta en käsittele, mutta Mannerheim kelpaa. Hän potkaistiin reserviupseerikoulusta pois, minkä jälkeen hän eleli hoviherrana (narrina). Jostain syystä hän nousi siellä armeijakunnan komentajaksi. Hänellä oli kuulemma ainut laatuinen kyky käytöksellään ja esiintymisellään hurmata ihmisiä.  Johdettuaan Venäjällä muutaman voitokkaan taistelun hänelle lankesi kuin tilauksena astua Suomen sisällissodassa valkoisen puolen johtajaksi. Valkoisten johtajana hän antoi kuuluisan päivä käskynsä: ammuttava paikalla.

Suomen sodissa hänen esikuntansa oli Mikkelissä, jossa noudatettiin Mannerheimin imagoa pönkittävää etikettiä mm. piripinta viinalasin juomista pisarankaan saadessa läikkyä pikarin yli. Se joka mokasi, sai kuulla monipuoliset moitteet.

Hän oli siellä sodan loppuvaiheissa jo 77 vuotias. Kannaksen suurtaistelun alkoi kesällä 1944. Pääesikunta oli kuin diktaattorin hovi. Armeijakuntien päälliköt saivat yksi kerallaan mennä tuntikausia odotettuaan Mannerheimin huoneeseen esittelemään asiansa ja poistua heti sen jälkeen asemapaikalleen. Koska Mannerheim vanhana miehenä ei tarkkaan muistanut komentajille antamiaan määräyksiä, kellään ei ollut käsitystä kokonaisuudesta. Kollegiaalista (johtoryhmä) johtamaista ei siis ollut. Historian tutkijoiden harmiksi äskyistä ei tehty minkään laisia dokumentteja.

Suuhyökkäyksen alkaessa, mihin Mannerheim ei uskonut luotettavista tiedustelutiedoista huolimatta, ylipäällikkö ei ollut valmis. Hän piti Neuvostoliittolaisten hyökkäyksen pääsuunta Karjalan lohkoa eikä Kannasta. Karjalan armeijakunnasta saatiin nipin napin siirrettyä muuta tuhat Kannakselle. Tämä kohtalokas virhe maksoi tuhansien suomalaismiesten hengen. Mannerheimin suurin ansio on, että hän Venäjän tuntemuksensa ansiosta jatkosodassa ei hyökännyt Leningradiin, minkä Stalin kyllä muisti.

Mannerheim myytti on säilynyt hengissä. Tämän täytyy perustua siihen, että raskaassa sodassa tavallisella ihmisellä ei olut muuta turvaa kuin Mannerheim ja Jumala. Mannerheimiä ei myöskään media saanut arvostella puhumattakaan, että tutkijat olisivat lähteisiin perustuen tutkineet aihetta. Mannerheimin syvällistä Mannerheim perusteelista tutkimusta ei vieläkään katsota hyvällä silmällä.