Siirry pääsisältöön

2595. Silloin kun huumori saa noin mustan sävyn, se kertoo totuuden

TV-kuvista pääteleen Wembley Stadionin 90 000 paikkaa oli myyty loppuun. Englannille on annettava valtava tunnustus joukkueen monipuolisesta pelistä. Hyvien pelaajien lisäksi se pystyi muuttamaan pelitapansa vastustajan pelitavan muutosten myöstä. Välillä tunnelma muistutti kuitenkin enemmän härkätaistelun areenan verihöyryistä mylvintää kuin kriketti pelin herrasmiesten hiljaista puhelua ruohikolla. Vastustajille buuattiin armottomasti eikä puhettakaan, että toisen puolelle hyville suorituksille oli tullut aplodeja.

Ironialla on pitkä kädet ja tarkka vainu asettaa lähekkäiset ilmiöt sen ionisaattorin prässiin niin, että toinen osapuoli muuttuu toisen vastakohdaksi. Tämä todisti Wimbledonin tennisturnauksen ottelut ja lopputurnauksen tiukka välien selvittely. Mailoja ei hakattu nurmikoon vaan palloon eikä vastustajaa tönitty nurmikolle.

Tuntuu triviaalilta sanoa, ettei eilinen loppuottelu osoittanut mitään tasoeroja joukkueiden välillä. Kilpailun logiikka pakottaa kaivamaan kuitenkin esille aina häviäjän, sillä voittajan olemassaolo vaatii häviäjiä. Kunnia siis häviäjälle. On toinen kysymys, onko voitto sitä suurempi, mitä enemmän on häviäjiä. Tokkopa.

Brittejä tuskin lohduttaa, jos heille kerrotaan, kuinka hyviä he pelasivat ja että ottelu olisi voinut kääntyä miten päin tahansa. Tällä hetkellä heitä ei lohduta mikään eikä aika paranna haavoja. Ainut mikä voi ajan kanssa silotella ihoa, on aloittaa tavalla tai toisella matka parempaan peliin, parempaan joukkueeseen. 

Jääkiekon suosiota ja levinneisyyttä on turhauttavaa verrata jalkapalloon, mutta sen täydellinen renessanssi maassamme hakee vertaansa. Suomi nousi jääkiekon kääpiömaasta 30 vuodessa sen suurmaaksi. Se on oma tarinansa, mutta pakko on mainita kolme tekijää.  Ensiksi meille syntyi mies, joka pyhitti elämänsä jääkiekon infrastruktuurin luomiselle ja samalla sen rahoittajaksi julkishallinon. Toiseksi jääkiekon valmennuksen taso ja laajuus saatiin kasvatettua suureksi. Kolmanneksi pelaajamateriaalia alettiin kehittämään laajasti ja systemaattisesti heti junioritasolta ylöspäin maajoukkue tasolle saakka. Jälkimäisin on suurin saavutus, koska pesäpallo oli ja on pahin kilpailija nuorten lupaisten kaappaamisessa itselleen. Kummolla on monen onnistumistekijän takana.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *