Siirry pääsisältöön

2453. Ministeriöiden media ilmiantajat

Usein toistuva lause seimerkiksi: Lehden saatujen tietojen mukaan…  Se tarkoitta median saaneen tietonsa repäisevään uutiseen varmasta lähteestä, jonka kyseinen media luonnollisesti suojaa eikä kerro sitä julkisuuteen. Näitä syväkurkkuja tuntuu olevan enemmän julkishallinnossa kuin yksityisellä sektorilla. Viimeisimmäksi esiin noussut oli keskustan puheenjohtaja Kulmunin keissi esiintymiskoulutuksessaan. Siinä silloinen ministeri Kulmunin koulutus puheenjohtajakisaan olisi rahoitettu valtion varoilla. Jutun selvittely on vielä kesken, mutta median mukaan siinä on nousemassa esiin uusia piirteitä.
On mielenkiintoista pohtia, mistä nämä syväkurkut tulevat. Se mihin he menevät, kyllä enimmäkseen tiedetään. He jäävät pyörimään hallinnon eri portailla vuosien mittaan sinne tänne joutuen lopuksi ikiliikkujiksi poliittisten suhdanteiden vauhdittamina.
Niin mistä he tulevat? Käytännössä saatu tieto kertoo heidän muodostuvan niistä poliittisin perustein nimitetyistä henkilöistä, jotka eivät kuuluu vallassa olevan hallituksen puoluekaartiin, mutta ovat osa oppositiopuolueiden etuoikeutettujen luokkaa, nomenklatuuraa. Rumasti sanottuna se on ilmiantajien luokka, kauniimmin sanottuna he odottavat hallituksen vaihtumista ja vuoroaan päästä vihreälle oksalle.
Kaiken kaikkia väkisinkin mieleen putkahtaa kaksijakoinen olo: nämä tiedon antajat tuntuvat epämiellyttävältä ilmiöltä, mutta toisaalta he lisäävät hallinnon avoimuutta. On kuitenkin painotettava, että suurin osa tähän joukkoon kuuluvista henkilöistä on kunnon virkamiehiä. Pieni osa on joiltaan piirteiltään epälojaaleja informaatikkoja.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *