Siirry pääsisältöön

2446. Hän ei osaa imarrella eikä tavoitella suosiota


     On turhaa leikkiä, että ministerin ja puolueen puheenjohtajan tehtäviä ei voi erottaa toisistaan. Jos näin olisi, ministeriön johtaminen menisi joron jäljille. Kysymys sai alkunsa Tekir Oy:n laskutettua valtiolta noin 50000 euroa ministeri Kulmunin esiintymiskoulutuksesta. Asian tultua julkisuuteen Kulmuni sanoi maksavansa summan valtiolle takaisin. Valtiolta lainaamiensa rahojen takaisin maksu ei yleensä ole näin mutkatonta. Tekir Oy:n puheenjohtaja Harri Saukkomaa toteaa tänään IS:ssa (https://www.is.fi/politiikka/art-2000006530579.html), että keskustan puheenjohtajan tehtäviä on vaikea erottaa ministerin roolista.     Jos keskustalla asia on näin, se on perin kummallista. Olisi melko omituista, kun ministeriön johtoryhmän kokouksissa muut jäsenet jäsenet eivät tiedä, onko puheenjohtajana ministeri vai puolueen puheenjohtaja. Tietysti viisaimmat jäsenet saattaisivat sitä kysyä. Sekin olisi nolo tilaisuus esittelijän mentyä ministerin huoneeseen ja siellä olisi menossa tulevia vaaleja koskeva strategiaistunto. Luonnollisesti virkamiehet löytävät tähän pulmaan ratkaisun asennuttamalla oven kulkuvalot osoittamaan, että nyt ministeri tekee puoluehommia. Tosiasiassa Saukkomaa on hakoteillä, jos ministerin ja puolueen puheenjohtajan tehtäviä ei ministeri eikä virkamiehet pysty erottamaan toisistaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *