Siirry pääsisältöön

2005. Suomen pakolaiskysymys on Venäjän ja Saksan käsissä

     Kärjistäen ilmaistuna Putinille Suomeen tulevat pakolaiset ovat saman kaliberin päätös kuin, mitä tänään on lounaaksi. Ainut mitä hän voi asiasta miettiä lounaallaan on, on livautetaanko Suomeen porukkaa idästä, joka voi alkaa sabotoida Venäjää Suomesta käsin. Mahdollisessa Suomi-Venäjä kriisissä Putin pääse kuin koira veräjästä  lähettämällä kokeeksi 2000 hyödytöntä ihmistä Uralin takaa. Se ei maksa hänelle mitään, mutta aiheuttaa Suomessa kansallisen hätätilan sen tajutessa, että yhtä hyvin tulijoita voisi olla 25000.
Sakasta Suomen uhka johtuu kahden voimapoliitikon Sisäministeri Seehofer CDU sisarpuolueen CSU:n voimahahmo yrittää kukkomaisella tyylillä kammeta Merkelin vallasta.
      Historia on osittanut lukemattomia keroja, kuinka intensiivisen raastavia tällaiset mittelöt ovat, vaikka ne pysyisivät raamit notkuen hyvien käytöstapojen rajoissa. Vaikka CSU:ta ei voidakaan pitää populistisena, se kuitenkin rohmuaa pakistaan meille tutun maahaanmuuttopolitiikan taisteluvälineekseen. Sen miekan heiluttelu uppoa kansaan kamppailussa Merkelin suvaitsevaa linjaa vastaan.
     Monet saksalaiset ymmärtävät, mitä pitkällä aikavälillä merkitsee maan viisimiljoonapäinen turkkilaisväestö. Se saattaa Erdoganin vaalivoiton jälkeen muodostua arvaamattomaksi pelinappulaksi ei vain Saksan, vaan koko EU:n turvapaikkapolitiikan kestävyydelle. Lunnaat, jota EU nyt maksaa Turkille Kreikan kautta pakoa yrittäneiden patoamisesta on sanan mukaisesti itämaista kaupankäyntiä.
     Meidän kannatta toivoa, että Merkel selviää kriisistään ja että saksalaiset huomaavat Merlelin linjan järkevyyden, kunhan sitä kehitetään koko EU:n kattavaksi. Yksi merkittävä keino tähän on järeän luokan vastaanottoyksiköiden perustamien EU:n tärkeimpiin rajan ylityspaikkoihin. Vastaanottokeskukset pitää perustaa sitä silmällä pitäen, että niitä voidaan helposti laajentaa ja järeysastetta nostaa. On varauduttava päivään, jolloin niiden on kyettävä vastaamaan kovin keinoihin EU:un pyrkiville.
     Tämä tuntuu kovalta politiikalta, mutta kannattaa muista käytännössä paikkansa pitäväksi osoittautunut sääntö: siitä huolimaat, että en tunne tulevaisuutta pitkälle, varaudu nyt torjumaan uhka lyhyellä aikavälillä, sillä ajan kuluessa voi pulpahtaa esille tapahtumia tai keinoja, jolla tilanne rauhoittuu tai voidaan korjata.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *