Siirry pääsisältöön

2933. Ronski sääntelyn purkaminen puhkaisee yhteiskunnan tohjoksi

Yhdellä yhteiskunnan sektorilla on vallinnut harvinaisen pitkään linnarauha. Rauhaksi sitä voi kutsua, sillä vaikka hallinnon laitamaiden nuotioista kipinöitä sinkoilee reformien aikaansaamiseksi. Sääntelyn purkamisesta kukaan ei nyt puhu halaistua sanaa. Hiljaiseloa kuvaa Piia-Noora Kauppi Ylen aamu-tv:ssä ajat sitten esittämä lyhyt saarna. ”Uutta sääntelyä tulee jatkuvasti. ”Enää ei ehdi muuta, kuin neuvotella juristien kanssa, miten niiden kansaa menetellään”.

Hiljaiselon tekee ymmärrettäväksi se, että sääntelyn ja normien purkaminen radikaalisti on osoittautunut mahdottomaksi, vaikka se on ollut politikkojen agendalla yhtenä keinona tehostaa julkista hallintoa ja parantaa yritystoiminnan edellytyksiä. Tätä debattia on käyty OECD-maissa vilkkaasti jo 1980-luvulla alkaen.

Se, joka käy ensimmäistä kertaa sääntelyn kimppuun, ei kuitenkaan arvaa, kuinka kivikova vastustaja on edessä. Ensin se näyttää pehmeältä villalta, johon käsi uppoaa helposti, mutta kerros kerrokselta sisältä paljastuu uusia takkuja ja kivensirpaleita, jotka lopulta pistävät keritsijöiden sormet verille

Ongelma on siinä, että onnistuakseen reformaattoreiden on käytävä ainakin sadan normin kimppuun saman aikaisesti. Se jo hallintoteknisesti vaatii noin 500 henkilötyövuotta. Kova satsaus, jonka järkevyys pitää tarkoin punnita.

Sen jälkeenkin on epäselvää, missä määrin kansakunnan kokonaistuotanto lisääntyy. Vaarana on, että siirretään kustannuksia ja etuja toisilta ryhmiltä toisille kokonaistuotannon kasvamatta. Siis pelkää uustulonjakoa. Ääritapauksessa voi käydä niin, että sääntelyn purkaminen avaa ovat keinotteluun tai jopa rikolliseen toimintaan. Pahimmassa tapauksessa ronski sääntelyn purkaminen puhkaisee yhteiskunnan tohjoksi.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *