Siirry pääsisältöön

2909. Aamun TV mursi nato rajoja

Aamun TV:ssa kansanedustaja Kiljunen sanojensa mukaan on laatinut 1000 sivuisen oppaan kaikille Suomen kaltaisille maille, miten vältytään liittymästä Natoon, vaikka raateleva karhu on ärjynyt 1200 kilometriä pitkällä rajalla jo vuosituhansia. Muutoin keskustelu oli somaa, sillä kansanedustajat Kimmo Kiljunen, Sofia Viitanen ja Joonas Könttä olivat suuren luokan aseista riisujia, kun olivat toimineet "Aseet kaivooon" liiton asiamiehinä. Kiljunen oli niin tohkeissaan, ettei luovuttanut tutkimustaan käsistään Viitaselle, vaikka tämä oli käsi ojossa sitä vaatinut. Viitanen oli tästä sen verran suuttunut, että oli lähtemässä soittamaan Benille. Tähän Könttä oli virnuillut, että Ben kuuluu väärään puolueeseen. Tähän Viitanen, että sama se, sillä Benillä ajatukset eivät ruuhkaudu. Viitanen vilkaisi Könttään ja laukaisi, että Kepu on kuhnaillut uunin pankoilla 80 vuotta ja pantannut oma nato kantaansa niin, että se painunut linttaan eikä seuraavassa sodassa linttaan astuvilla kengillä tee mitään, sillä päivämarssit ovat laajoja kuin Limingan lakeudet. Kiljunen tämän kuultuaan hieroi sököpelissä nyrjähtänyttä nilkkaansa, mihin Könttä oli käskenyt Kiljusta hakemaan neuvoa Aholta. Siihen tuli Viitaselta nopea vastaus. Aho ei jouda tekemään muuta kuin pitämään kirjaa Nuijamaalla, kuinka monta vaunua Sperpankin dollareita siitä menee ohi Luxemburgin salattavaksi. Ei sinne mene junaraiteita, tiesi Könttä. On mennyt jo viisi viikkoa, kun Putin rakensi radan, virkkoi Viitanen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *