Siirry pääsisältöön

1891. Krim on vuosisadoissa kärsinyt jo aivan tarpeeksi

Näin varmaan voidaan todeta monesta muustakin raja-alueesta. Kun puhutaan Krimistä, on puhuttava myös kasakoista ja tässä yhteydessä Ukrainan kasakoista. Moskova mieliset kasakat on myös alueella vaikuttanut kansan ryhmä. Monet suomalaiset Venäjän alamaisina joutuivat sotilaina osallistumaan Krimin sotaan 1850-luvulla. Monille lienee tuttu käsite Donin kasat ja niiden johtajat atamaanit. Kaiken kaikkiaan Krimillä on asunut ja asuu monesta eri heimosta polveutuvia ihmisiä ja eri kansallisuuksia. Ei olekaan ihme, että Krim on ollut erilasten sisäisten ja ulkoisten valta kamppailujen kohde pitkin historiaa. Krimin ikävimpiin aikakausiin kuuluu sen natsivallan aika. Hitlerin rotuopit kaatavat kanssa kuin heinää ja polttivat ihmisiä ladoissa kuin helvetin tuli. Historian dokumenteista on kammottavaa havaita, miten natsit ensi töikseen alkoivat jahdata alueen juutalaisia. Olisi luullut, että valloittaja katselee vähän ympärilleen, kohentaa tai pitää yllä sen verran alueen elämisen tasoa, että voi omissa valloituksissaan käyttää hyväksi sen resursseja. Kuolleista resursseista ei ole apua.

Neuvostoliittolaiset lyötyään ensin natsit Stalingradissa myöhemmin Kurskissa 1943, valtasivat jälleen Krimin. Krimin asukkaiden kannalta tällaisessa edes takaisessa höykytyksessä jälki oli rumaa. Kun tähän lisätään Krimin eri kansan ryhmien iänaikaiset kiistat, lopputulos on infernaalinen. Ihmisiä vedettiin helvetin luuluista isään ja ulos sen mukaan millaiset ilmiantajakaartit olivat kulloinkin voimissaan. Ihmishenki oli halpa.

Venäjän nyt aloitettua suurten kaupunkien raukkamaiset pommitukset, alueen asukkaisen elämän näköalat ovat surkeat. Tulitauko tarvitaan heti ei yksinomaan menetyksien laskemiseksi, vaan tavoitteena tulee olla ihmisen elämän palauttaminen niin normaalin uomiin kuin mahdollista ja mahdollisimman pian.

Krim,atamaani,Kursk,Stalingrad,juutalaisuus,

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *