Siirry pääsisältöön

2880. Hitlerin yllätys kolonna Ardennien yli ja Putinin Ukrainaan maantietä pitkin

Keväällä 1938 Hitler hyökkäsi Itävaltaan propaganda filmien ja kuvien kuitenkin osoittaessa maahantunkeutujat vapauttajina. Niinpä maailma oli epätietoinen, miten suhtauta katalaan operaatioon. Kesä ja aika vuoden 1940 alkuun Eurooppa eli onnen huumassa ja ihmiset olivat liikkeellä kevyellä jalalla. Olut maistui ja rantaelämä kutsui ihanuuksiin. Samaan aikaan Hitler takoi Stalin suojassa lentokoneita hullun miehen tappotahdilla niin, että alasin punoitti. Syksy ja alku talvi 1940 olivat tavanomaisia, vaikka Britannian johto luimisteli kokoushuoneissaan toisiaan vilkuillen. Pääministeri Champerlainin mentaliteetti oli hioutunut liukkaaksi kuin mateen nahka. Hänen mukaansa Englanti saa elää Atlanin valtameren sylissä ja kanaalin suojassa sekä kirotun Itämeren vartioimana kuin kuninkaallinen sylikoira maailman tappiin. Palamisteni Churchill oli toista maata kuin Jukolan Jussi Ahon veljeskatraassa, pahasuinen ja sinnikäs. Niinpä hänen suunsa ei loksahtanutkaan auki Hitlerin hyökättyä mahdottomien Ardennien yli Ranskaan niin, että Pariisin hahmo Eiffel-torni näkyi parin viikon päästä taivaanrannassa kuin lumoava seireenien kutsu. Se mitä seuravana tapahtui, tapahtuu nyt Valko-Venäjällä 65 kilometrin pituisena hyökkäys kolonnana sen  vyöryessä Ukrainaa kohti. Hitlerin kolonna oli yllätys ja tapahtui metsän suojassa, Putinin konna on kuin kaukaa erottuva rukoisnauha, jonka voimaa perustuu väärään uskoon ja hartaaseen toivoon.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *