Siirry pääsisältöön

2899. Tuotannon pienuus kääntää sodan Ukrainan voitoksi

Monia eurooppalaisia saattoi ihmetyttää, kuinka passiivisesti Yhdysvallat suhtautui etenkin toisen maailmansodan alussa aseiden tuottamiseen. Maan teollisuuspohattoja kiinnosti vain autoteollisuus ja siinä kilpailuedun voittaminen. Tilannetta pahensi 1930-luvun new deal, joka oli tuonut säröjä teollisuusjohtajien ja politiikkojen väleihin. Sen sijaan Britannian täytyi pakostakin olla kiinnostunut aseteollisuudesta ollen sodan eniten uhattu osapuoli. Kyytipoikana tähän on ja oli maan pioneeriasema konepajateollisuudessa. Britit ensimmäisenä maailmassa pummasivat höyrykoneella kaivoksiin tulevan työtä haittavan veden pois. Se oli valtava edistysaskel. Ehkä paras esimerkki brittien innovatiivisesta ja tehokkaasta konetuotannosta on lentokone Spitfire. Käytännössä sitä ei ollut olemassakaan, kun sota syttyi. Kymmenen vuotta kestäneen tuotannon aikana sitä parannettiin kierros kierrokselta, kunnes se sodan lopulla oli ylivoimaisesti paras hävittäjä. Konetta tehtiin kymmeniä tuhansia kappaleita. Sama koske Lancaster pommikonetta.

Briteille tyypillistä on, että he kehittivät uusia menetelmiä liukuhihnatyön sisällä, esimerkiksi niittauksen korvaaminen hitsauksella ja oikeiden metalliseosten käyttäminen oikeissa paikoissa. Merkille pantavaa oli, että liukuhihnatyö ei vaatinut tekijältään pitkää koulutusta ja se oli kevyttä työtä, jota myös naiset kykenivät tekemään.

Britannian teollisuuden helmi oli Vickers tehdaskombinaatio, joka teki tuotteita lentotukialuksesta ja ompelukoneeseen (onko vieläkin). Saksalaiset eivät päässet irti mestari-kisälli asetelmasta ja niinpä seillä vaalittiin käsityömäisiä valmistustapoja.

Toisen maailmansodan kokemukset osoittavat, että se osapuoli voittaa, jonka asetehtaiden tuotanto on suurin ja luotettavin. Tässä katsonnassa Venäjä tulee häviämään Ukrainan sodan.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *