Siirry pääsisältöön


2331. Vuodessa Veikkauksen pelaajilta kuluu 40 000 henkilötyö kolikkotalkoissa

     Veikkaus lensi läheltä aurinkoa, mainokset olivat palaa poroksi. Veikkauksen pääjohtaja Nummikoski täräytti 24.10 A talkissa mielenkiintoisen luvun paljastaessaan, että kolikkoautomaatteihin lyödään 10 miljardia kertaa euron kolikko sisään vuodessa. Tästä tiedosta voidaan estimoida että pelaajat Suomessa napauttavat 10 miljardia kertaa kolikon koneisiin. Jos yhden kolikon täräyttämiseen valmistautumisineen kuluu puoli minuuttia, vuodessa tärvääntyy 40000 henkilötyövuotta. Siis yhden keskikokoinen kaupungin kaikki täysi-ikäiset pelasivat koko vuoden kokopäivätoimisesti rahapeliautomaatteja. Määrä voi olla jopaa100 000. Näin laskettuna kolikkopelit saavat jättimäiset mittasuhteet viiden miljoonan asukasluvunmaassa.
     Nämä henkilöt eivät tietenkään ole pois työvoimasta eläke-ikänsä takia, mutta määrän suuruus osittaa kolikkopelien ympärillä päivittäin aikaansa viettävien määrä on kymmeniä tuhansia henkilöitä, joilla pelaamien kuuluu päivän arkeen koko ajan.
     Viime päivien veikkauskeskustellusta on seuloitunut tärkeiksi vain peliriippuvuusongelmat ja Veikkauksen mainostoiminta. Edelliseen pätenee samat lääkkeet kuin alkoholi-, ja huumeriippuville. Mainosten sielunpuhdistus itämän rinnalla on triviaaliasia.
     Muut ongelmat ovat näennäisiä, operatiivisia tai molempia. Kun rahaa pursuvat veikkauksen omistaa valtio, sillä on oikeus ohjata ja johtaa laitosta haluamallaan tavalla hyvän hallinnon periaatteiden mukaan.  Siksi on oikein, että Veikkauksen johtoelimissä on vankka kansanedustajien edustus eikä edun saajien. Jos monopoliaseman säilymistä tukee väite, että laitoksen eduskunnan ulkopuoliset johtoelimet tukevat EU:n silmissä monopoliaseman, olkoon sitten niin.
     A talkin keskustelussa esiin noussut Malirannan ristikkäisohjauskaavio on tietenkin käytävä tarkemmin läpi. Tässä kuitenkin on huomattava että, kun ohjaus esitetään Malirannan kaavion kaltaisella kuviolla, se usein vaikutta ensisilmäykseltä joutavalta sekamelskalta.  Jso vaikka eduskunnasta laadittaisiin kaavio millaisia inputteja se ottaa vastaan ja antaa, pulina olisi melkoinen.  Maliranna kaavio oli kuitenkin ansiokas ko TV-tilaisuuteen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

3803. HS:n pilapiirros eilen ja nyt

Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat  pilapiirroksiensa  ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa.  Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...

3856. Ylen Jälkiviisaat ei meuhkannut, vaan oli Karvalan kynsien alla

Jälkiviisaat yritti olla reteellä ja laaja-alaisella päällä päättäen käsitellä koko Homo Companyin. Nato teemasta keskustellessa Janne Saarikivi nypi harvennutta kaljun alkuaan ja partaansa aivan kuin vertaillen, ovatko karvat kummassakin vielä saman harmaan sävyisä. Olihan ne, minkä teet. Jos Reetta Karvala ei olisi ollut tomera, Saarikivi olisi pitänyt meneillä olevaa aikaa outona monella tapaa. -Vasemmisto hallitus vie maamme Natoon ja joutuu tavalla tai toisella hoitamaan sairaanhoitajien lakon, totesi Saarikivi. Tämä jälkeen aina, kun Saarikivi yritti avata uuden keskustelun aiheen, Karvala torppasi se suoraryhtisenä. -Naton mennään, se on selvä, sanoi Karvala. Saarikivi venytteli pitkiä käsivarsiaan eteen ja taakse osoittaen näin, missä päin ovat imperfekti, preesens ja futuuri. Hän aloitti kuitenkin futuurista. Hän ajatteli näin. -Emme tiedä millaisia riskejä otamme mennessämme sotilasliittoon. -Yhtenä kauniina päivänä pataljoonan verran poikiamme komennetaan Kongoon, töräytti S...

3783. Mitä jos Halla-ahon loogisuus ja Marinin verbaalinen johdonmukaisuus olisivat samassa päässä

Taannoisessa  TV 1:n Halla-ahon kuntavaali tentissä itse kukin mukaan lukien haastattelijat, saattoivat kokea tulleensa henkisesti mukiloiduksi. Tämä ei tarkoita perusuomalaisuuttaa aatteena, vaan Halla-ahon  ilmeettömän loogista ja purevaa argumentaatiota. Logiikalla piirretyn vastauksen ollessa häijy, haastattelija joutuu miettimään, jatkaako hän istuntoa lisäkysymyksellä aiheesta, vaan vaihtaako uuteen teemaan. Se murentaa vetäjien itsetuntoa. Uusi teema voi päätyä samankaltaiseen logiikka jargoniin, mutta voi päätyä myös Halla-ahon muita kirvelevän etulyöntiaseman kasvamiseen. Haastattelijan tentatessa, miten pitäisi menetellä kuntien ylimitoitettujen korona tukien kanssa.    Halla-aho vastasi, että nyt hallituksella kelpaa, kun hallitus lahjoo kuntalaisia heidän omilla rahoillaan. Se mitä Halla-aho sanoi maahanmuutosta, oli varmaakin monilla toistoilla hioutunut syvälle miehen päähän. Maahanmuuton juoni lähti tarinasta, että maahanmuutto on hyvä asia, kunhan saa...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *