Siirry pääsisältöön

2158. Sipilän johtamisen romahdus on Keskustan vaalitappion alku

Sipilä aloitti hallituksensa johtamisen reformin heti hallitusohjelmaa muodostaessaan. Sipilän olisi pitänyt tietää, että muutoksessa eivät tahto, julkistukset ja suuret eleet auta. Hän laati suurilla eleillä janakaavioita, prosessikuvauksia ja analyysejä niin, että hallinnon johtamista paremmin tuntevaa epäilytti suuresti. Puoluesihteeri Laaninen puheet enennen näkemättömästä taidonnäytöstä vain lisäsivät Sipilän johtamistaitoon kohdistuvia odotuksia. Hallitusohjelmastakin piti tulla parin liuskan strategien spotti ja hallituksen työskentelystä innovaatiokylpylä ja sen istunnosta rento kahvittelu.
    Kaikki meni pieleen. Ohjelma on 100-sivuinen, valmistelevat rennot kokoukset muuttuivat ministeriöiden salojen kähmintöihin ja suuri yhteisen työskentelytila korvautui entisillä vanhoilla neljä metriä korkeilla huoneilla.
     Syy epäonnistumiseen oli johtamisen lähtötilan heikko tajuaminen ja poliittisen johtamisen lainalaisuuksien ymmärtämättömyys sekä perustuslain tuoma este Sipilän kaavailemille mullistuksille. Kolme prosentin tuottavuusloikkaa ja digitilisaation vallankumous kaatuivat ennen kaikkea kokemattomuuteen. Tahtoa kyllä oli. Valtion velan raju lyhentäminen piti olla välttämätöntä ja72 prosentin työllisyys aste selviö.
     Valtion velkaantumisesta ei puhuta enää mitään, vaikka se jatkuu entisellään. Johtaja Penttilän irvailua velkakellon käynnistä ei ole kuvia somessa. Sote on pelkistynyt pelkäksi perusterveyden hoidon reformiksi, joka silti törmäilee perustuslakiin ja vaatii 18 maakunnan perustamista resursseineen. Kolmen miljardin euron säästöt ovat kääntyneet kolmen miljardin euron kuluiksi. Lainsäädännön taso on romahtanut. Hallituksesta riippumattomista syistä talous kasvaa ja työllisyystavoite ei ole aivan utopiaa, mutta se vaati kepikseen aktiivimallia. Sen vertaaminen Tanskan malliin on rujoa. Tanskan malli on motivaatiomalli, Suomen pakotusmalli. SAK tulee ulosmittamaan aktiivi mallin kevään aikana (https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005514682.html).
     On oikein kysyä, mihin nyt on kadonnut teräväpäinen kustannusten tappaja Sipilän johtamistyyli. Tämä Sipilä ei missään nimessä sallisi rahan polttamista maakuntahallituksissa eikä yritystuissa. Hän ei myöskään olisi niin sokea, ettei ymmärtäisi aktiivimallin olevan ilman te- keskusten n.250 henkilön lisäystä vailla pohjaa. Tanskassa on 12 henkilö yhtä työtöntä kohti tekemässä heille urasuunnitelmaa. Suomen vastaava luku on 133. Missä on Sipilän ammattimaisuus?
     Kolmen vuoden työskentelyn jälkeen Sipilän innostuksesta motivaatio on kadonnut. Kone Oy:n arvostettu entinen toimitusjohtaja Matti Alahuhta kutsuu tätä johdon suurimmaksi virheeksi. Innostus sammuu. Miestä ei näy enää tv-ruudussa ja satunnaisesti näkyvistä kuvavälähdyksistä paistaa luovuttaminen. Jäljellä on vain barokki kapitalismia suosiva etuuksien jakaminen.
     Nyt Hallituksen työilmapiiri rakoilee ja innostus suuntautuu omien rivien kasassa pitämiseen. Hallitus ei osaa lukea oikein kansakunnan menestykseen vaikuttavia mittareita, vaan ylenkatsoo koulutuksen ja tutkimuksen merkitykset panostaen sokeasti yritysten tukemiseen. Laaninen on taas palanut Sipilän esikuntaan.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *