Siirry pääsisältöön

1972. SITRA:n puolueettomuus eilisessä Yle A-studiossa kyseenalainen

     Eilisessä Yle A-studiossa SITR:n yliasiamies Mikko Kosonen puolusti  byrokraattisen sinnikkäästi, kuinka riippumatonta sen toiminta poliittisista intresseistä, vaikka demarit ja ay-liike muuta väittävät. Joka tapauksessa SITRA on tehnyt selvityshankkeita soten yksityistämisen eduista, hallituksen junailemasta kiky-paketin vaatimattomuudesta, työpaikka sopimisen välttämättömyydestä, vaikka se nytkin on mahdollista neljän kuukauden palkattomasta työharjoittelusta ja monista muista aiheista, jotka heikentävät työntekijäosapuolen asemaa.
     Kosonen kiisti tämän väittäen SITRA:n kohtelevan tasapuolisesti työtekijä- ja työnantajaosapuolta. Tuekseen hän kertoi, että SITR:lla olevan poliittisesti tasapuolisesti koottu hallintoneuvosto (pj.  M. Vanhanen), joka päättää neljästä  suuresta yhteiskuntapolitiikan lohkosta, joilla SITRA:n on saatava aikaan tuloksia.
     SiTR:n hallitus puheenjohtajan yliasiamies ja jäseninä ylimpiä ministeriötason virkamiehiä (http://www.sitra.fi/sitra/organisaatio). Yliasiamies valmistelee asiat hallitukselle. Ohjelmassa kuultu Matti Vanhanen kertoi SITRA:n olevan hyvin itsenäinen päättäessään yksittäisistä selvityskohteistaan ja sillä olevan 800 miljoonan pääomapotti. Kosonen painotti, että SITRA:n toimintaketomuksen viimekädessä hyväksyy eduskunta.
     SITRA:n hallintokuvio on täydellisen byrokratian sovellutus yksikköön, jossa käytännön päätöksenteon valta jätetty pääjohtajalle, yliasiamiehelle apurinaan saman oikeistohenkinen hallitus. Oikeistohenkisyys näkyy SITRa:n ylimpien toimihenkilöiden CV:ssä.

Tällaisen byrokratiaohjaukseen, häkkyrään Kosonen vetosi perustellessaan SITR:n puolueettomuus.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *