Siirry pääsisältöön

1543. Voiko valaan kiveksistä valmistetun olueen puutteeseen kuolla


     Kysymys on hyvin samankaltainen kuin Paavo Väyrysen aikoinaan huokaisema valitus siitä, etteihän veellä alkavaan kovaan keljutukseen voi kuolla. Ei voi. Päinvastoin mies on niin intoa täynnä, ettei tiedä mitä tekisi.

     Vaalan kiveksillä maustettu olut tuli viikolla esille Yle 1:n PS-ohjelmassa islantilaisena herkkuoluena. Ohjelman vieras lähes kimpaantuneena kysyi, eikö kukaan voi enää snobismia pidemmälle viedä juoma- ja ruoka-asioissa.

     Vieraan sanoissa itää ihmettelemisen siemeniä.

     Lukemattomat kokkiohjelamat eivät sinänsä ole vaarallisia. Parhaassa tapauksessa ne viihdyttävät kansaa antaen samalla hyviä ruokavihjeitä ja lohtua päivän arkeen.  Lopputulosten maistelu ruokaviineineen on oma taikaseremoniansa. Jokainen maistaja on löytävinään jonkun erikoisen etu-, sivu-, jälki- tai takamaun.

     Ravintolat saavat tähtiä sen mukaan, miten niihin Ranskan ötrööstä tullut raati suhtautuu. Media on innoissaan. Kun tähdet rapiset, ravintola voi panna luukut ikkunaan, vaikka vain harvojen asiantuntijoiden aistimat ruoan maut vain paranevat. Osa syynä makumuutoksiin voi olla, että iän mukana noin 70 prosenttia makuhermoista kielessä ja suussa surkastuvat. Silti kulinarismi heillä voi vain lisääntyä.

     Kaikki yllä kuvattu saattaisi jäädä vain surrealistiseksi todellisuuden pakoiluksi. Mutta ruoasta ja viineistä äärimmäisen nautinnollisia makuja etsivien ihmisen kulinaristiset tavat sopivat huonosti maailman nälkätilanteeseen, luonnon kunnioittamiseen ja säästämiseen sekä yksinkertaiseen ja terveellisen ruokakulttuuriin, yksinkertaiseen elämään.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *