Siirry pääsisältöön

1541. Sipilän insinööritemppujen onnistuminen hallitusohjelman laadinnassa


     Joskus oli tapana, että ennen konsultin vetämän tilaisuuden alkamista, luentopöydälle oli asetettu Väinö Linnan Tuntematon sotilas. Se symboloi Lammion ja Koskelan johtamistapojen eroja. Sipilä voisi nyt panna jokaisen hallituksen muodostamistaloisiin osallistuvan eteen Juhani Ahon Seitsemän veljestä. Siinä olisi kansa ja kurjuus vastakkain.

     Seitsemän veljestä on kuitenkin selviytymistarina. Samaa pitää toivoa myös Sipilän strategiaprosessille.

     ”Toukolan pojat” saattavat kuitenkin kurittaa Sipilän ”veljeksiä” jo hallitusohjelman laadinnassa, ellei sitä sovita tai ole jo sovittu etukäteen kaikessa hiljaisuudessa ministeripaikkoineen. Tämä sillä edellytyksellä, että hiljaiset hallituspuolueet ovat lupautuneet hyväksymään lyhyen strategisen ohjelman suuressa salissa.

     Ongelmaksi muodostuu yhteiskuntasopimus. SAK:n Lylyhän on vaatinut hallitusohjelman valmistumista ennen yhteiskuntasopimuksen ratkaisemista. Riittääkö hänelle Sipilän pöytälaatikossa oleva miniohjelma ja ministerilista? Jo luottamusta ja tarpeellista yksityiskohtaisuutta on, saattaa riittää.

    Ongelmaksi jää vielä yhteiskuntasopimuksen sisältö. Jos epävirallinen hallitusohjelma on riittävän yksityiskohtainen, osa yhteiskuntasopimuksen asioista löytyy sieltä. Muutoin osa yhteiskuntasopimuksen asioista ovat hallituksen toimintasuunnitelmassa. Näiden sopimusten laadinnan epätahtisuus voi romuttaa koko yhteiskuntasopimuksen. Ei kuitenkaan silloin, jos hallituksen alustava toimintasuunnitelma on jo olemassa.

     Jos edellinen kohta onnistuisikin, haasteet jatkuvat.  On lähes varmaa, ettei ay-väki suostu panemaan nimeään sellaiseen yhteiskuntasopimukseen, jossa tupopöydän toimivaltaa kavennetaan ja jossa on tavoitelukuja ja päivämääriä.

     Yhteiskuntasopimus voikin kaventua päämääriä ja pyrkimyksiä sisältäväksi paperiksi, joka vaatii ollakseen vaikuttava toimintasuunnitelman.

     Tätä pitemmälle ei ole syytä pohtia Sipilän haasteita. Joka tapauksessa prosessi on kunnianhimoinen ja vaatii Sipilän perään kuuluttamaa luottamusta. Se jo sinänsä on myönteistä, että prosessien aikana moni osallistaho joutuu pohtimaan monipuolisesti kysymyksiä omasta, muiden ja koko yhteiskunnan kannalta. Sitoutuminen ja luottamus lisääntyvät.

     Sipilä osittaa, että joskus prosessit ovat tilapäisesti tärkeimpiä kuin asiat.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *