Siirry pääsisältöön

1167. Vestön Kangastus 38 - maaginen kuvaus

     Tunnettu tosiasia on, että kertomalla vain tosiasiat ei synny hyvää romaania. Ei vaikka väliin panisi  sideosia elävöittämään ja luomaan yllätyksiä tekstiin.

     Kjell Vestö  on  aiemmin osoittanut romaaneillaan olevansa ei pelkästään faktojen ammattilainen, vaan myös luova kertoja, joka pystyy yksityiskohtien kautta kuljettamaan lukijaa läpi yhteiskunnallisten murrosten arjen eläminen ympärillään. Romaani Missä kuljimme kerran on polttava tarina sisällissodan  murhenäyistä ja kuinka ne pakottivat ihmiset valitsemaan puolensa. Tapa, jolla romaani kertoo eri yhteiskuntaluokkien törmäyksistä ja toistensa sietämisestä on kiduttavan tarkka. Moraaliset kannanotot eivät synny sanoista vaan teoista

     Pohjoismaisen kirjallisuuspalkintoon yltänyt Vestön uusin romaani Kangastus 38 ” on enteellinen kuten nimensäkin. Meillä harvoin on kuvattu niin todellisuuspohjaisesti, mutta samalla pelottavan myyttisesti tunnelmia ja tapahtumien kulkua ennen Hitlerin ryöstöretkiä juuri ennen Suomen talvisotaa.

     Romaani Missä kuljimme kerran saattaa tuntua nuoremmista lukijoista jossain määri etäiseltä, mutta ”Kangastus 38” kiinnostaa nuorempiakin. Olivathan heidän isovanhempansa silloin nuoria soittaen ajan hittejä rannoilla. Nyt gramofoni on vain vaihtunut iPad’in

     Vestön kerronta on paikka paikon julmaa olematta silti väkivaltaista ja suoraa olematta naivia. Paikoin se pysähtyy hetkeksi kuin miettiäkseen missä mennään kuvamaan Munkkivuoren talojen yksityiskohtia.

     Sen luettuaan jää omituiseen olotilaan. Se ei ole pelottava eikä julma. Se on pikemminkin odotustila kuin olotila. Mitä tapahtuu todella seuraavaksi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *