Siirry pääsisältöön

1118. Vanhempien ero – ruma henkinen taistelu

     Mannerheimin Lastensuojeluliiton vastaava projektityöntekijä Marja Olli esitteli Aamu-tv:ssä liiton laatimaa opasta vanhempien erosta. Tärkeä ja tarpeellinen opas.

     Muutamia keskeisiä oppaan pointteja ovat:
    *hyvä ero on parempi kuin huono avioliitto
    *olisi hyvä, että vanhemmat käyttäytyisivät kohteliaasti toisilleen
    *vanhemmat olisivat kiinnostuneita, miten nuoret selviytyvät erosta
    *parempi niin, että vanhemmat olisivat onnellisia
    *äidillä on oma tarina ja isällä omansa, mutta nuori ei voi olla sovittelija siinä välissä.

     Useimmat erot menevät kohtuullisen hyvässä hengessä. Eroja on kuitenkin monenlaisia.

     Pahimmassa tapauksissa toinen vanhemmista syvässä traumassaan voi nujertaa ja käännyttää nuoren toisen vanhemman helmoihin.

     Silloin kun ei ollut sähköpostia ja isä oli pitkiä aikoja pois sadassa tai töissä, äiti saattoi aloittaa kirjesodan.

    Äiti  houkutteli ja auttoi alle kouluikäistä innokasta poika kirjoittamaan isälle kirjeitä. Isän vastatessa niihin poika ei saanut niitä käsiinsä, vaan saapuneet kirjeet äiti piilotti niin petollisesti, että poika sai vakaan käsityksen:  isä ei vastaa hänen kirjeisiinsä. Tämä saattoi olla oikeudessa isää vastaan vakava todiste.

     Aikamiespojalle on hyvin ikävää löytää myöhemmin nämä isän kirjeet.

     On ymmärrettävää, ettei oppaassa voi kovin syvällisesti kirjoittaa isän ja äidin välisestä rumasta ja vilpillisestä henkisestä taistelusta, jolla mustamaalataan toista osapuolta. Joka tapauksessa eroprosessissa tämä näkökulma pitää tuoda lapsille esille tavalla tai toisella.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *