Siirry pääsisältöön

1044. Kriisin keskellä

     Unkarin pääministeri Orban ajaa maataan kohti monoliittista, nationalista, turkkimaista Unkaria. Ukrainssa on suuri unkarilaisvähemmistö. Unkari huolehtii enemmän muissa ja omassa maassa asuvista vähemmistöistään kuin suhteistaan  naapurimaihinsa. Maan perustuslaki ei turvaa sananvaputaa ja se ajaa ulkomaiset mediat verotuksella ahataalle. Valtion ohjaama media mellastaa.

    Venäjä valoitti Krimin ja anasti öljy-yhtiö Jokosin valtiolle. Euroopassa tätä aheellisesti pahaksutaan. Tämä ei kuitenkaan ole mitään ihmellistä, kun muistetaan, miten erilaisia venäläinen ja länsimainen oikeujärjestelmä periaatteiltaan ovat. Euroopassa historin kehityksen tuloksenä syntyi perussopimus: valtio on ylin määräjä, mutta se säätää ”pysyvät” lait, joiden turvassa yhteisöt ja ihmiset voivat toimia, investoida ja käydä kauppaa. Venäjällä tällaista perinnettä ei juuri ole, vaan asait menevät aina jotenkin. Maassa on menossa monta prosessia, mutta valtaa käytää aina yksi suuri näkymötän käsi.

     Euroopan kriisiä lietsovat  psykologiset tekijät näyttävät nosevan myös pintaan. Venäjä saattaa tuntea henkistä tuskaa tavasta, jolla Gorbatshov ja Jeltsin antoivat Neuvostoliiton hajota. Päätään ovat nostaneet myös siellä täällä II maaimansodan Pariisin rauhan ”vääryyksien” äänet.

     Presidentti Niinistö ja teki nopean ja oikean analyysin tilanteesta. On selvitettävä kokonaisvaltaisesti Suomen turvallisuustilnne. Ei ole liioiteltua uudelta puolustusvoiman komnetajalta parantaa joukkojen valmuitta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *