Siirry pääsisältöön

614. Ylen Teema-kanava

Päivän Helsingin Sanomin esittelemä Teema-kanavan uusi päällikkö Marika Kecskemeti aikoo pitää kanavan brändin terävänä kosiskelematta suurta katsojamäärää. Hyvä.

Kanava on ollut poikkeus ylipursuavassa tarjonnassa. Sen ohjelmien skaala vaihtelee hävyttömän paljon, mutta pysyy brändissään ja tukee sitä.

Kanavan kotimainen uutuus Ville Haapasalon retket koillisväylän rantamilla oli viiltävän tarkka. Kamera  saattoi joskus pyörähdellä vailla päämäärää ja Villen puheet toisinaan olivat hätäisä huiskaisuja. Kamera oli kuitenkin aina oikealla paikalla  ja Ville loppujen lopuksi oikeassa roolissa.

Teos ehkä tietämättään antaa inhorealistisen kuvan, miten eri alueilla paikalliset elävät erilaisilla elämän tyyleillä etsien toimentulonsa hallinnon kouran alta omintakeisilla konsteilla. Luonnon karuus ei sinänsä tehnyt vaikutusta. Sen sijaan kyyninen tapa, jolla kerrostaloraadot, laivanröttelöt ja tuhannet pesualtaan pohjat on jätetty maan kamaralle ja Jäämeren huudeltaviksi, on pysähdyttävä näky. Puolitapetun valaan traktorilla rantaan vetävät kalastajat tekevät rojujen seassa vain leipätyötään kylän elättämiseksi. Ville kurkki nurkan takaa.

Tällainen elämän tyyli ei meistä ole kuin rajan takana. Meidän kannattaa kaikin keinoin olla mukana niissä kansainvälisissä foorumeissa, joissa Haapasalon kuvamaa elämän tyyliä voidaan viedä parempaan suuntaan.

Haapasalon teos oli loistava omassa hiljaisessa hilpeydessään. Teos on mitä ajankohtasin.

Kiitos, lisää Teema!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *