Siirry pääsisältöön

3900. Meidän Vuorijalavamme

Kun muutimme nykyiseen taloomme, talon myyjä esitteli aidon innostuneesti pientä puun taimenta. Se oli kuulemma vuorijalava, muttei herättänyt ihailuamme ajatuksemme leijuessa uuden asuntomme lumoissa.  Vuosikauden vuorijalavamme jatkoi vain jökötystään heittäen vihaisesti syksyisin vähäiset lehtensä pihanurmelle. Suurimman osan vapa-ajastaan vuorijalavaemme sai toimia lastemme kiipeily puuna saaden siitä iskuja oksiinsa ja latvaansa niin, että kaarnan ja oksan palaset lentelivät omalle ja naapurin puolelle. Kyyti oli kylmää.

 

Kului vuosi ja toinenkin. Elo pihalla rauhoittui, ja jalavamme muutti kärtyiseksi.  Se aivan kuin uhallaan kasvatti valtavan lehdistön. Siinä oli sitten joka syksyinen suursiivous saada piha jotenkuten säälliseen asuun naapureiden joskus ihmetellessä miksemme siivoa lehtiä pois.

 

Kului taas vuosia.  Jalavamme oli selvästi päättänyt hyväksyä meidät kavereikseen, ja samaan tahtiin kasvatti olemustaan niin muhkeaksi, että koko itäinen taivas peittyi sen varjoon.  Tällöin tajusimme, että sen on meidän ystävämme.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *