Siirry pääsisältöön

3320. Maan vetovoima murjoo mielenterveyttämme ja ulkonäköämme

Vetovoiman aiheuttama rasitus ei johdu joka hetkisestä kampailusta nostaa jalkojamme maasta voidaksemme kävellä tai juosta bussiin ehtiäksemme töihin, tai edes pitääksemme kehomme ruodussa istuessamme anopin vieressä ryhdikkäänä hänen ylpeällä sohvallaan. Nämä pulmat voi vielä kuitenkin selittää vetoamalla siihen, että kaikkien on kohdattava nämä haasteet elämäsään ja ne ovat vääjäämättä edessä ja matkassa koko maallisen taivalluksen ajan. Mutta siihen ei meili mielellään suostu, että armas maapallomme murjoo koko ajan kehoamme, joka menee jatkuvasti epäedulliseen suuntaan, niin ainakin ajattelemme. Tämä sillä edellytyksellä, että pidämme ulkonäköämme tärkeänä tai jopa esteettisenä pääomana. Tämä on hurja näkökulma, sillä estetiikan ollessa vain ihmisten keksimä oppi kauneudesta, on lähes raakalaismainen näkökulma pitää ulkonäköä pääomana, joka annetaan ihmiselle sattumanvaraisesti syntymähetkellä. Olisi lohdullista hyväksyä yleisen suhteellisuusteorian mukaisesti kehollemme avaruudessa pätevät lait. Ei ole kyse vapaaehtoisuudesta, vaan pakosta hyväksyä ne. Tämä merkitsee, että vetovoima vetää koko ajan takapuoltamme alemmaksi kohti polvia, sama voima murjoo silmän alustojamme, jotka pussimaisina roikkuvat yhä alempana poskilla ja posket tavoittelevat koko ajan alaspäin suuntautuvaa ja paisuvaa leukaa.

Naisten rinnoille maan vetovoima on ankara vetäen niitä kohti napaa. Miehillä meno on vielä ankarampaa sukuelinten roikkuessa vuosi vuodelta yhä rivakammin kohti kohti polvia. Kaikki tämä on kuitenkin elämää, ja loppujen lopuksi yhdentekevää, ja mitä enemmän tulee ikä, sitä yhdentekevämmäksi ulkonäkö tulee. Asian tekee vielä meille vielä käsittämättömäksi se, että suuri luoja näyttää leikkivän vanhuuden oireillamme, sillä luoja ei kerro tiedemiehille kurillakaan, mistä maan vetovoima johtuu. Niinpä maan vetovoima voi järkyttää ihmismieliä rankalla kädellä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *